Logiikkaportteja kvanttitietokoneille

Molekyylejä linkittämällä
Logiikkaportteja kvanttitietokoneille

Manchesterin yliopiston tutkijat ovat tehneet mielenkiintoisen läpimurron kvanttitietokoneen kehittämistä ajatellen.

Professori Richard Winpenny, yliopiston School of Chemistry -laitokselta ja ryhmä kansainvälisiä tutkijoita ovat osoittaneet kuinka qubit-renkaita, eli kvantti-informaation osia voidaan linkittää toisiinsa. Kolme vuotta kestäneen tutkimuksen tulokset avaavat mahdollisuuksia rakentaa kvanttiportteja eli kvanttitietokoneen logiikkaportteja.

Jos kvanttitietokone pystytään rakentamaan, se voisi olla tietyissä tehtävissä tehokkain koskaan rakennettu tietokone. Sitä voisi hyödyntää muun muassa suurten lukujen tekijöihin jakamisessa sekä tietojen etsimisessä suurista tietokannoista.

"Tutkittujen molekyylien toisiinsa linkittäminen antaa meille paremman käsityksen molekyylien keskinäisistä vuorovaikutuksista sekä niiden ohjailemisesta, totesi professori Richard Winpenny työnsä julkistuksen yhteydessä. "Tämä on pikemminkin alku kuin loppu kvanttitietokoneen kehitykselle, sillä nyt olemme osoittaneet, kuinka se voidaan tehdä ja se antaa meille selkeän tavoitteen." (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös