Luhtanen hyvästeli ammattilaisia
Leena Luhtanen
Tiistaina Wanhassa Satamassa avattu Helsinki ICT Week oli saanut yhdeksi puhujaksi piakkoin toimistoa vaihtavan liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen. Ministeri puolusti puheessaan kiisteltyä webbisivujen suodatusavaustaan. Toisesta viime päivinä porua herättäneestä tietotekniikkaa sivuavasta aiheesta, tekijänoikeuslaista, hän totesi, että se on vanhentunut jo syntyessään.
"Laki perustuu vuonna 1996 laadittuun direktiiviin. Musiikin ja muun viihteen maksullinen nettijakelu on lähtenyt varovasti liikkeelle. Olisi rangaistusten sijasta mietittävä ennemminkin porkkanoita niille, jotka ovat sisällöstä valmiita maksamaan", Luhtanen sanoi.
Poliisiin pitää luottaa
Toinen nimenomaan ministeri Luhtaseen henkilöitynyt puheenaihe liittyy webbiselailun rajoittamiseen. Moni on nähnyt perustuslain vastaisen sensuurin piirteitä siinä, että operaattorit vapaaehtoisesti estäisivät poliisin salaisen sulkulistan perusteella pääsyn joillekin web-sivustoille.
"Tämä perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, asiakkaatkin voivat vapaasti valita operaattorinsa. Sananvapauden rajoittamisesta tässä ei ole kyse. Poliisilla on oikeus toimia rikosten estämiseksi, poliisiin pitää luottaa. Luonnollisesti tilannetta seurataan tarkasti", Luhtanen lupasi.
Parhaiden vauhtiin
Pian päättyvästä kaudestaan liikenne- ja viestintäministerinä Luhtanen totesi, että työ on ollut todella mielenkiinoista eikä vauhtia ole puuttunut.
ICT Weekin yleisöä hän kannusti kansainvälisillä markkinoilla ja yhteistyössä kurkottamaan korkealle ja ottamaan oppia Aasiasta: "Euroopassa kaikilla on erilaiset lähtökohdat. Suomella ei ole varaa kulkea hitaimpien tahtiin vaan lähteä rohkeasti nopeimpien matkaan:"
Helsinki ICT Week -tapahtuma jatkuu Wanhassa Satamassa perjantaihin asti.








