Microsoft ei ota kantaa homolakiin

"Bill ja minä tuemme henkilökohtaisesti"
Microsoft ei ota kantaa homolakiin

Microsoftin Steve Ballmer lähetti viikonloppuna erittäin harvinaislaatuisen sähköpostiviestin kaikille yhtiön Pohjois-Amerikan noin 35 000 työntekijälle, jossa perusteli miksei ohjelmistoyritys ota kantaa vireillä olevaan, vilkkaasti keskusteltuun homolakiin.

Ballmerin sähköposti oli luokiteltu viralliseksi yhtiön sisäiseksi muistioksi, jossa Ballmer tunnustaa käyttäneensä paljon aikaa sielunsa tutkimiseen viimeisen vuorokauden aikana. Hänen mukaansa hän ja Bill Gates ovat päättäneet, että yhtiö ei ota lakialoitukseen mitään virallista kantaa. "Olemme ankarasti pähkäilleet milloin julkisen yrityksen pitäisi ottaa kantaa merkittävään sosiaaliseen aiheeseen ja milloin ei."

Kriitikot ovat syyttäneet Microsoftia vetäytymisestä lakiehdotuksen suhteen. "Sekä Bill että minä tuemme henkilökohtaisesti homolakia, mutta tiedän myös, että monet työntekijöistämme ja osakkeenomistajista eivät ole asiassa samaa mieltä".

Yritystä on uhattu kansallisilla boikoteilla keskustelupalstoilla ja blogeilla, joissa ihmiset kertovat aikovansa hankkia ohjelmistonsa jostakin toisesta yrityksestä homolakiasian johdosta, kertoo Cnet.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös