Microsoft-Google-riidasta sikisi "maailman parhaiten palkattu henkilöstöjohtaja"

Google-johtajan työ koviin rajoituksiin
Microsoft-Google-riidasta sikisi "maailman parhaiten palkattu henkilöstöjohtaja"

Microsoftin ja Googlen kovaan riitaan hakuyhtiön viemän huippujohtajan kohtalosta on saatu ensimmäinen oikeusratkaisu. Tuomarin mukaan Microsoftilla sopimuksensa rikkonut johtaja saa jäädä Googlelle, mutta kovien rajoitusten saattelemana.

Värikäs riita sai alkunsa, kun Microsoftin hakutekniikan parissa työskennellyt keskeinen johtaja Kai-Fu Lee päättikin vaihtaa kilpailijansa Googlen leiriin. Ongelma oli se, että juuri tämän estääkseen Microsoft oli tehnyt Leen kanssa sopimuksen, joka esti häntä kilpailemasta itse Microsoftia vastaan, tai menemästä kilpailijalle töihin vuoden sisällä mahdollisesta lähdöstä Microsoftilta.

Google kuitenkin palkkasi Kai-Fu Leen Kiinan tutkimuskeskuksensa johtajaksi. Hänen tehtävänsä oli palkata tutkimuskeskukseen henkilöstö ja aloittaa hakutekniikan tutkimustyö.

Kymmenen miljoonan dollarin mies

Yhdysvaltojen King Countyn oikeusistuimen tuomari Steven Gonzalez päätti, että Lee saa jatkaa Googlen Kiinan tutkimuskeskuksen johdossa. Hän ei saa kuitenkaan osallistua mitenkään itse kehitystyöhön, eikä jakaa Microsoftilta saamaansa tietoa muille ennen kuin kilpailusopimus raukeaa 10 kuukauden päästä.

"Tohtori Leestä tulee maailman kovapalkkaisin henkilöstöhallinnon johtaja. "Hän ei voi kertoa heille mitä tehdä, hän ei voi ohjata heitä, hän ei voi johtaa heitä", totesi Microsoftin lakiosaston kakkosmies Tom Burt Reutersille. Googlen väitetään maksaneen Leelle kymmenen miljoonaa dollaria työsopimuksesta.

Microsoft haki alun perin Googlen ja Leen työsopimuksen purkamista. Microsoft tarjoaa nyt Googlelle sopuratkaisua. Microsoft on valmis luopumaan vaateistaan, jos Google suostuu oikeudenmääräykseen, eikä Lee osallistu kehitystyöhön seuraavaan kymmeneen kuukauteen. Jos sopuun ei päästä, jatkunee riitely ylemmissä oikeusasteissa.

Microsoft-Google-riidasta sikisi "maailman parhaiten palkattu henkilöstöjohtaja"
Tagit: Google, Microsoft
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös