Microsoft julkaisi etsijänsä

MSN Search Toolbar saataville
Microsoft julkaisi etsijänsä

Microsoft laski maanantaina levitykseen hakutyökalunsa, joka nuuskii kaivatut tiedostot esiin kiintolevyltä. Yhtiön nimeämispolittikkaa sopii ihmetellä, sillä nimeä "MSN Search Toolbar with Windows Desktop Search" ei juuri ytimekkääksi tai helposti mieleen painuvaksi voi moittia.

Hakutyökalu lupaa kaivella haluttua tietoa esiin muun muassa sähköpostiviesteistä, Word- ja pdf-asiakirjoista sekä web-sivuilta. Se tarjotaan ladattavaksi ilmaiseksi. Microsoft pyrkii hakutyökalullaan vastaamaan nettihakukoneilla maineensa rakentaneiden Googlen ja Yahoon heittämään haasteeseen.

Työpöytähaun luvataan tuovan Windows 2000:n, 2003:n ja XP:n käyttäjille uutta toiminnallisuutta.

"Käyttäjät voivat nyt etsiä tietoja omalta koneeltaan yhtä helposti kuin netistä. Hakija löytää nyt juuri sen mitä etsiikin riippumatta siitä, missä kohde sijaitsee," Microsoftin Yusuf Mehdi ylistää.

Yhtiö on testannut hakuratkaisuaan viiden kuukauden ajan, ja sen esiversioita on tiedotteen mukaan tuona aikana ladattu miljoona kertaa. Hakijaa on paranneltu matkan varrella. Se on muun muassa saanut esikatseluikkunan, jonka ansiosta haun löytämiä tiedostoja ei ole pakko avata.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös