Microsoft kehittää kilpailijaa Bittorrentille

Innovatiivinen jakelutekniikka ja toimivuus yritysverkoissa
Microsoft kehittää kilpailijaa Bittorrentille

Laitomaan kopiointiin laajasti käytetyistä vertaisverkoista on tullut it-yhtiöiden mielissä lähinnä kirosana, mutta Microsoftin tutkijat rakentavat yhtiön mukaan erittäin kehittynyttä ja innovatiivista vertaisverkko-ohjelmaa. Avalanche toimii Bittorrentista poiketen hyvin myös yritysten sisäverkoissa, ja Microsoft kertoo ratkaisseensa tiedostojakamisen pahimmat tekniset pullonkaulat.

Avalanche- eli lumivyöry-ohjelmaa kehitetään Microsoftin tutkimuskeskuksessa Cambridgessä Englannissa. Tekniikan ehkäpä nerokkain keksintö liittyy vertaisverkkojen perinteiseen puuttuvien tiedostojen ongelmaan. Esimerkiksi Bittorrent jakaa tiedostot pienempiin osiin, jolloin jakelu vertaisverkossa on nopeaa ja tehokasta.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että joitakin palasia on levityksessä aina muita vähemmän, ja niistä tulee pullonkauloja. Muutaman tiedonsiirron epäonnistuminen voi aiheuttaa saman efektin, ja tiedonsiirrossa saa aina olla odottamassa muutamaa viimeistä palasta.

Tiedosto rakentaa itse itseään

Microsoftin network coding -tekniikassa tiedostojen palaset eivät ole aina samoja. Jokainen vertaisverkon kone voi tehdä olemassa olevista palasista lisää satunnaisia palasia ja jakaa niitä muille. Koneiden ei näin ollen tarvitse enää etsiä muutamaa kadonnutta palasta, vaan ne vain keräävät riittävän määrän palasia, ja kokoavat kokonaisuuden näistä löytyneistä osista.

Avalanche eroaa muillakin tavoilla Bittorrentista. Avalanche ei tarvitse minkäänlaista keskuspalvelinta, eikä torrent-tiedostoja, jotka kertoisivat tiedoston rakenteesta. Kaikki hoituu yksittäisten koneiden turvin. Microsoftin mukaan järjestelmä sopii myös hyvin käytettäväksi yritysten sisäverkoissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös