Microsoft vaihteeksi voittoisana lakituvassa

Kalifornian kaupungit ja kunnat hävisivät
Microsoft vaihteeksi voittoisana lakituvassa

Microsoftin lukuisten monopoli- ja liikalaskutusoikeudenkäyntien sarjaan on tullut Microsoftin kannalta myönteinen poikkeus, kun oikeusistuin heitti ulos kalifornialaisten kaupunkien ja kuntien yhteisen ryhmäkannejutun. Lakiteknisten syiden nojalla tullut voitto ei kuitenkaan ollut täydellinen, sillä oikeus antoi vielä mahdollisuuden jatkaa oikeudenkäyntiä Microsoftin kilpailulakien rikkomisen osalta.

Monien aikaisempien oikeusjuttujen tapaan Kalifornian kaupungit ja kunnat syyttivät Microsoftia liian suurien hintojen nyhtämisestä asiakkailta. Ylihinnoittelu oli mahdollista epäreilujen ja monopolilakeja rikkovien liiketoimintatapojen vuoksi.

Ei voi syyttää omien lakien perusteella

Liittovaltion oikeus suostui Microsoftin lakimiesten pyyntöön heivata juttu ulos oikeudesta, vaikka asian käsittely oli vielä kesken. Perusteena päätökseen oli se, että kaupungit kuuluvat Yhdysvaltojen hallituksen alaisiin elimiin, ja ovat olleet itse päättämässä lainsäädännöstä. He eivät voi vaatia vahingonkorvauksia sellaisten lakien perusteella, jotka he ovat itse laatineet. Toinen peruste oli se, että korvauksia pyydettiin tuomarin mielestä liian lavealta aikajaksolta.

Jutun nostaneet Kalifornian kaupungit ja kunnat aikovat jatkaa oikeustaistoa monopolilakien rikkomusten osalta. Tähän oikeus antoi luonnollisesti luvan, sillä monopolisäädösten valvominen kuuluu viranomaisten tehtäviin. Myös nämä syytökset voivat johtaa erilaisiin rangaistuksiin.

Kokonaisuutena lakijuttu on samantapainen kuin aiempi ryhmäkanne Kaliforniassa. Kiista päättyi sovintoon tammikuussa vuonna 2003. Microsoft suostui maksamaan osavaltion asukkaille 1,1 miljardin dollarin korvaukset, jotka maksettiin ostolipukkeilla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös