Microsoft yllätti taas voitoillaan
Uudenlaisista kilpailu-uhista huolimatta Microsoftin huima taloudellinen menestys vain jatkuu sekä yritys- että kuluttajamarkkinoilla. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Microsoft ylitti markkinoiden odotukset ja kaksinkertaisti voittonsa viime vuodesta.
Microsoftin liikevaihto oli kolmen kuukauden aikana 10,82 miljardia dollaria. Edellisenä vuonna vastaavana aikana liikevaihto oli 10,15 miljardia, joten myynti on ollut hienoisessa kasvussa. Sen sijaan yhtiön ennestäänkin suuri voittomarginaali kaksinkertaistui. Viime vuonna voittoa kertyi 1,55 miljardia dollaria, mutta viime vuoden lopussa voitto kasvoi 3,46 miljardiin dollariin. Summa on yli 30 prosenttia liikevaihdosta.
Lokakuussa Microsoft ennusti tuloksensa huomattavasti maltillisemmin. Analyytikot odottivat hieman parempaa tulosta, mutta nyt julkaistut luvut ylittivät nämäkin ennusteet.
Xbox nousi kuiville
Microsoftin erinomaiseen tulokseen ei ollut suurta yksittäistä syytä, vaan tulos parani kaikilla yhtiön liiketoiminta-alueilla, niin kuluttajamarkkinoilla kuin yrityksille suunnatuissa tuotteissakin. Microsoft nosti itse esille yhtiön Home and Entertainment -yksikön, johon kuuluu esimerkiksi Xbox-pelikonsoli. Tähän asti tappiollinen yksikkö nousi nyt ensimmäistä kertaa voitolliseen tulokseen. Esimerkiksi kohuttua Halo 2 -peliä on myyty tähän mennessä jo 6,4 miljoonaa kappaletta.
Microsoftin koko vuoden tulos nähdään kesäkuussa. Yhtiö ennustaa, että koko vuoden liikevaihto on noin 40 miljardia dollaria. Tulokseksi arvioidaan noin 16,5 miljardia dollaria.








