Microsoftin jättiyllätys: uusi nettiselain
Microsoftin perustaja Bill Gates on paljastanut yhtiön tekevän yllättävän täyskäännöksen Windows-strategiassaan, kun Internet Explorer -nettiselaimen kehitys irrotetaan käyttöjärjestelmästä. Tähän asti Microsoft on kertonut selaimen olevan olennainen osa Windowsia, mutta nyt uusi erillinen ja tietoturvaa parantavilla teknisillä uudistuksilla varustettu selain julkaistaan jo kesällä.
Bill Gates kertoi vuotuisessa RSA Conference -tietoturvatapahtumassa, että Internet Explorer 7 julkaistaan erillisenä ohjelmana. Julkaisu tapahtuu jo tulevan kesän aikana, ainakin beetaversiona. Kritiikkiä herätti toisaalta ilmoitus siitä, ettei uutta selainta julkaista muille kuin Windows XP -käyttöjärjestelmälle, joka on varustettu SP2-päivityksellä.
Päätös on merkittävä täyskäännös, sillä viimeksi elokuussa Microsoft kertoi, ettei selaimesta ole tulossa uutta versiota ennen seuraavaa Windows-versiota Longhornia, joka valmistuu aikaisintaan ensi vuonna. Aikaisemmissa selaimen erotusta vaativissa oikeudenkäynneissä Microsoft on kertonut, että nettiselain on keskeinen osa Windowsin ydintä.
Tietoturvaan teknisiä uudistuksia
Gatesin mukaan suurin syy uudistukseen on tietoturva. Internet Explorerin jatkuvat tietoturva-aukot ovat herättäneet suurta kritiikkiä jo vuosia, ja viime kuukausien aikana jopa kansalliset elimet ovat suositelleet vaihtoehtoselainten käyttöä. Gates myöntääkin, että "nettiselailu on selkeästi haavoittuva alue."
Uuteen selaimeen tehdään teknisiä uudistuksia, joiden tehtävä on parantaa tietoturvaa. Tarkoitus on vaikeuttaa varsinkin phishing-hyökkäysten tekemistä ja vakoiluohjelmien leviämistä. Tähän pyritään esimerkiksi estämällä huijauslinkkejä, joissa linkki näyttää ohjaavan vaikkapa pankin nettisivuille, kun todellisuudessa käyttäjä ohjautuukin väärennetyille huijaussivuille. Uusi selain saattaa myös hyödyntää niin kutsuttuja mustia kieltolistoja, joissa olisi estetty tunnettuja huijaussivustoja.
Microsoftin arvostelijat ovat kärkkäästi huomauttaneet, ettei Internet Explorer -selaimelle haluttu tehdä mitään uudistuksia, ennen kuin tarjolle tuli riittävän houkutteleva kilpailija, eli avoimen lähdekoodin Firefox-selain.








