Minikokoiset kortit tunkevat kännykkään
Markkinoille on viimeisen vuoden aikana esitelty toinen toistaan pienempiä flash-muistikortteja. Ne saattavat jopa muuttaa tavan, jolla muisti toteutetaan matkapuhelimiin, arvioi Nikkei Electronics Asia artikkelissaan.
Ensimmäinen todella pieni muistikortti oli MiniSD, jonka mitat olivat 21,5 x 20 x 1,4 milliä. Monen matkapuhelinvalmistajan mielestä kortin pitäisi kuitenkin olla vieläkin pienempi ja tätä varten SanDisk esitteli keväällä TransFlash-kortin, jonka mitat olivat 15x11x1 milliä.
Vastikään TransFlash hyväksyttiin virallisesti MicroSD-kortiksi, mutta sen rinnalle on esitelty myös Samsungin MMCmicro sekä taiwanilaisen Pretecin C-Flash. MMCmicron mitat ovat 14x12 ja C-Flashin 17x12 milliä molempien ollessa yhden millin paksuisia.
Korttiformaattien välillä tullaan käymään kova kisa, jossa MicroSD:n uskotaan tällä hetkellä olevan vahvoilla. Myös MMCmicron tulevaisuuteen uskotaan. Molemmissa on esimerkiksi liittimen vaatima tila alle puolet MiniSD:n vastaavasta, joten MiniSD:n uskotaan jäävän lyhytikäiseksi korttiformaatiksi.
Joissakin arvoissa uusien minikorttien on arveltu olevan jo liiankin pieniä. Niitä on vaikeampi käsitellä ja helpompi hukata. Monen mielestä tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä muistikortteja poistetaan ja siirrellään matkapuhelimesta yhä harvemmin. Dataa liikutellaan sähköpostitse tai USB-linkin kautta, eikä korttia tarvitse irrottaa laitteesta. Ajan myötä kehitys saattaa myös mennä niin pitkälle, että flash-kortti korvaa osan kännyköiden sisäisestä muistista.
Nokia on tukenut vahvasti Multimediacard-formaattia, mutta sekin joutunee jo piakkoin ottamaan kantaa uusiin, pienempiin korttiformaatteihin.








