Ministeriö haluaa lisää virtuaalioperaattoreita

Hintakilpailun rinnalle uusia palveluita
Ministeriö haluaa lisää virtuaalioperaattoreita

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) toivoo syksyksi valmisteltavan viestintämarkkinalain päivityksen helpottavan uusien mobiilipalveluiden tuomista markkinoille, palveluilla kilpailua verkko-operaattoreista riippumatta ja konkreettisesti lisää virtuaalioperaattoreita Suomeen. Tällä hetkellä virtuaalioperaattoreiden asema on lainsäädännöllisesti hyvin epäselvä, mikä vaikeuttaa alan pelisäännöistä sopimista.

Viestintäneuvos Kari Ojala (kuvassa) LVM:stä sanoo, että ministeriö on ollut jo jonkin aikaa huolissaan esimerkiksi umtsin hitaasta leviämisestä ja uusien palveluiden kehittämisestä. Kari Ojalan mukaan ministeriö näkee yhtenä ratkaisuna palveluiden puutteeseen saada lisää virtuaalioperaattoreita Suomeen.

Edullisemmin ja nopeammin markkinoille

Esimerkiksi Saunalahti on onnistunut ideoimaan ja tuomaan markkinoille nopeasti uusia palveluita muutettuaan perinteisestä verkkoa vuokraavasta palveluoperaattorista virtuaalioperaattoriksi. Virtuaaloperaattorikaan ei tarvitse omaa verkkoa, mutta hoitaa silti sen osan keskustekniikasta itse, joka mahdollistaa uusien palveluiden lanseerauksen.

Virtuaalioperaattorin eduksi koituu myös se, että muut operaattorit tilittävät sille niin sanottuja terminointimaksuja tai laskevan liikenteen korvauksia, eli operaattori saa osan toisista verkoista tulevien asiakkaiden tuotosta. Maksut eivät ole vähäpätöinen asia; Kari Ojala arvioi niiden tuovan jopa kolmanneksen osan operaattoreiden tuloista.

Kari Ojala sanoo myös, että palvelut ja verkot pitäisi erottaa selvemmin toisistaan, jotta esimerkiksi multimedia- ja viestintäpalveluita voisi tarjota operaattorista riippumatta. Ojala ihmettelee, ettei esimerkiksi mms-viesteissä ole kilpailua, vaikka teknisesti palveluita voisivat tarjota muutkin yritykset.

Viestintämarkkinalaki kaipaa taas tarkennuksia

Kari Ojalan mukaan virtuaalioperaattorin määritelmä on epäselvä ja määrittelemättä, mikä aiheuttaa kiistaa ja hidastaa yritysten pääsyä markkinoille. Ojalan mukaan syksyksi valmistuva uuden viestintämarkkinalain ehdotus yrittää tuoda selkeän määritelmän ja tarkemmat pelisäännöt.

Ojalan mukaan haasteellista on se, ettei virtuaalioperaattoria ole määritelty vielä missään Euroopan unionissa, joten asiassa on neuvoteltava myös EU-komission ja kaikkien jäsenvaltioiden kanssa. Tämä tarkoittaa, että lakiuudistus voi vaatia vielä pitkää selvittelyä ja valmistelua,

450 megahertsillä laajakaista syrjäseuduille

Liikenne- ja viestintäministeriö odottaa tarjouksia 450 megahertsin eli vanhan nmt-taajuuden käytöstä vielä huhtikuun loppuun asti. Sen jälkeen päätetään toimilupien myöntämisestä. Kari Ojalan mukaan tavoitteena on, että syrjäseuduille voitaisiin tällä tavoin tuoda kohtuullisesti hinnoitellut ja kattavat langattomat laajakaistapalvelut.

Kari Ojalan mukaan LVM ei näe 450 megahertsin verkoissa suoraa kahden gigahertsin taajuuden umtsin haastajaa, koska 450 MHz verkot eivät sovellu yhtä suurten käyttäjämäärien tarpeisiin. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen linjauksen mukaan valittavan operaattorin ja tekniikan toivotaan tuovan mobiilin laajakaistan syrjäseuduille, jonne perinteiset operaattorit eivät vie umtsia tai kiinteän verkon laajakaistapalveluita.

Ministeriö haluaa lisää virtuaalioperaattoreita
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös