Mobiiliporno iski kultasuoneen

Palveluiden määrä kasvaa räyhäkkäästi
Mobiiliporno iski kultasuoneen

Aikuisviihde oli webissä tuotettujen maksullisten palveluiden tiennäyttäjä ja sama linja jatkuu kännykkäpalveluissa. Matkapuhelimiin ostettiin maailmanlaajuisesti pornokuvia ja -videoita 400 miljoonan dollarin edestä vuonna 2004, ja määrän odotetaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2010 mennessä. Tällöin pornoa palaa puhelimiin 5 miljardin dollarin verran, kertoo eilen julkistettu tutkimus.

Aikuisviihdeteollisuus oli myös webissä ensimmäinen suuri rahastaja, ja pornokuluttajat olivat pioneereja myös laajakaistatekniikan käyttöönotossa, kertoo Reuters.

Ei webin mittoihin

Mobiiliporno ei kuitenkaan arvioiden mukaan kasva aivan webin mittoihin, koska näytöt ovat pikkuruisia ja lataushinnat tulevat operaattorimaksujen tähden korkeiksi, tutkimusryhmä Strategy Analytics ennustaa raportissaan. " Arvioimme, että vuonna 2010 viitisen prosenttia kaikesta maksullisesta mobiilisisällöstä kulutetaan aikuisviihdepalveluiden parissa", analyytikko Nitesh Patel sanoo.

"Arviomme mukaan palvelut, jotka kohdistuvat urheiluun, musiikkiin ja muuhun mediaan, kasvavat kuitenkin vielä enemmän, koska ne on suunnattu suuremmalle käyttäjäjoukolle", Patel kertoo.

Silti viiden miljardin dollarin tuotot vuoteen 2010 mennessä käsittää neljän miljardin kasvun verrattuna tutkimusryhmän aiempaan ennusteeseen. Ryhmä korotti ennustettaan, koska aikuisviihdeteollisuus rakentaa palveluitaan aggressiivisesti ja myynti vetää.

Tagit: Mobiili, Porno
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös