Mobiilivirukset suuri uhka 2006
Kuva: F-Secure
Tietoturvayhtiö McAfee arvioi, että mobiilivirusten määrä jatkaa nopeaa kasvuaan, ja kolminkertaistuu ensi vuoden aikana. Maailmanlaajuisen epidemian uhka on suuri, sillä älypuhelimia on noin 200 miljoonaa, mutta vain harvalla on torjuntaohjelmisto.
McAfeen mukaan mobiilivirusten määrä on tänä vuonna kasvanut kymmenen kertaa nopeammin kuin muiden haittaohjelmien. Tämän vuoden lopulla mobiilituholaisia tunnetaan ainakin 226. McAfee ennustaa kasvulukujen perusteella, että vuoden 2006 aikana määrä yli kolminkertaistuu 726:een.
Virustorjunnan puute lisää haavoittuvuutta
Selityksenä innolle on se, että kun ulkopuolisten ohjelmien ajamiseen kykenevät älypuhelimet yleistyvät, lisääntyy myös kiinnostus virusten tekemiseen. Toinen selitys on se, että kännykkäkäyttäjät eivät juuri näe tarvetta virustorjuntaohjelmille, mikä tekee laitteista haavoittuvaisia.
McAfee arvioi, että esimerkiksi Loveletterin kaltainen virus mobiilimaailmassa tekisi vielä suurempaa tuhoa kuin esikuvansa, joka levisi vuonna 2000 muutamissa tunneissa kymmeniin miljooniin koneisiin. McAfee laskee, että potentiaalisia viruksen uhreja olisi älypuhelinmaailmassa ainakin 200 miljoonaa, ja internetiin kytkettyinä leviämisvauhti voisi olla kova.
On toki muistettava, ettei puhelimista ole juuri löytynyt pc-ohjelmien kaltaisia turva-aukkoja, joilla tuholaiset voisivat levitä. Puhelimen saastuminen on tähän asti vaatinut aina käyttäjän omia toimia. Lisäksi viestintä kulkee aina teleoperaattorin kautta, joka yhä useammin suodattaa virusliikennettä pois verkostaan.








