Mobiiliyhteisö Suomesta etenee maailmalle

Tapahtumia Aasiassa, Euroopassa ja USA:ssa
Mobiiliyhteisö Suomesta etenee maailmalle Ensimmäiseen Mobilemonday-tapahtumaan Singaporessa osallistui yli 100 alasta kiinnostunutta. (Kuva: Mobilemonday Oy)

Suomessa vuonna 2000 perustettu mobiilialan yhteisö ja verkostoitumispaikka Mobilemonday on laajentunut tänä vuonna nopeasti eri puolille maailmaa, ja uusia tapahtumapaikkoja tulee jatkuvasti. Helsingissä ensimmäisen ärjestetty tapahtuma on levinnyt jo Aasiaan ja Yhdysvaltoihin asti.

Yleensä kerran kuukaudessa ensimmäisenä maanantaina järjestetyt Mobilemonday-tilaisuudet ovat kaikille avoimia, maksuttomia ja houkutelleet paikalle niin alan ammattilaisia, opiskelijoita, sijoittajia kuin tiedotusvälineitäkin. Tapahtumia on järjestetty Helsingin lisäksi esimerkiksi useissa tapahtumissa Kaliforniassa, Austinissa, Lontoossa, New Yorkissa, Roomassa, Tokiossa ja viimeisimpänä Aasian valloituksena Singaporessa. Marraskuussa 2005 Mobilemonday on järjestetty kaikkiaan kahdeksassa paikassa.

Venäjän markkinat kiinnostavat

Mobilemonday leviää myös Suomessa. Eilen pidettiin ensimmäinen tilaisuus Turussa, ja näillä näkymin tapahtuma uusitaan sielläkin ainakin parin kuukauden välein. Mobilemondayn toimitusjohtaja Jari Tammisto paljasti ohimennen, että Suomessa harkinnassa on myös Oulu, jossa on paljon alan osaajia ja yrityksiä.

Eilisessä Mobilemonday-tilaisuudessa Helsingissä kerrottiin, että kumppaniksi on saatu jälleen Nokia, jonka toivotaan edistävän tapahtuman viemistä eri puolille maailmaa. Alan yrityksistä Mobilemondaytä sponsoroivat HP ja Symantec. Tilaisuuksilla on ollut myös paikallisia sponsoreita, kuten F-Secure Singaporessa.

Seuraavaksi Mobilemonday saattaa edetä Venäjälle Moskovaan tai Pietariin, ja alustavia neuvotteluita on jo käyty. Venäjä on iso maa ja kiinnostava markkina: mobiilisisällön markkinat ovat vasta noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, kun ne ovat pikkuruisessa Suomessakin eri arvioiden mukaan noin 50-60 miljoonaa euroa tänä vuonna, kun operaattoreiden datasiirtomaksuja ei lasketa mukaan. Suurin osa liikevaihdosta kertyy vielä logoista ja soittoäänistä.

Mobiiliyhteisö Suomesta etenee maailmalle
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös