Motorolan Razr-hittipuhelin 3g-aikaan
Amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola on esitellyt kolme uutta umts-puhelinta Euroopan ja Aasian markkinoille. Näistä odotetuin on Motorolan kaikkien aikojen parhaiten myyneen Razr-simpukkamallin 3g-aikakauteen päivitetty versio Motorola Razr V3x. Sen houkuttelevia ominaisuuksia ovat valmistajan mukaan ohuen muotoilun lisäksi vähän alle 130 gramman massa, kahden megapikselin kamera ja videopuhelut.
Motorola E1070 on Motorolan edullisemman 3g-puhelimen E1000:n seuraaja. Siinä on edeltäjän candybar-muotoiluun verrattuna simpukkarakenne, ulkokuoressa oleva vaihdettava microsd-muistikorttipaikka ja tarkempi 240 x 320 pikselin (qvga) näyttö.
Motorola E770v taas on Vodafonelle räätälöity erikoismalli, joka ei tule muiden operaattoreiden jakeluun tai yleisesti saataville.
Motorola yrittää saada kaikki kolme uutta puhelinta vielä tänä vuonna myyntiin. Hintoja tai tarkkoja myyntiintuloaikoja ei vielä ilmoitettu. Puhelimet tulevat Motorolan mukaan useiden isojen operaattoreiden valikoimiin Aasiassa ja Euroopassa, kuten Telecom Italy, Telefonica Moviles, Orange ja O2.








