Musiikin nettikaupan kasvu sakkaa

Syksyllä kasvu vain pientä
Musiikin nettikaupan kasvu sakkaa

Musiikin nettikaupan kasvuluvut huolestuttavat levy-yhtiöitä Yhdysvalloissa. Alkuvuoden hurja kasvu on syksyn myötä tasaantunut, mikä näin nuorella alalla ei välttämättä lupaa hyvää.

Tutkimusyhtiö Nielsenin Soundscan-lukujen mukaan toukokuussa Yhdysvalloissa myytiin joka viikko noin 6,4 miljoonaa maksullista musiikkikappaletta Itunesin tapaisista laillisista lähteistä. Tämä oli kolme kertaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin, eli kasvua syntyi hurjat 300 prosenttia.

Vuoden kolmannella neljänneksellä keskimääräinen nettimyynti on kuitenkin ollut vain 6,6 miljoonaa latausta viikossa, eli vain hieman korkeampi kuin keväällä. Jos tahti jatkuu samana, ovat nettimusiikin suuret kasvuluvut historiaa.

Teoriassa myynnin pitäisi jatkaa kovassa kasvuvauhdissa

Lukuja analysoinut Fulcrum Global Partnersin analyytikko totesi uutispalvelu Reutersille, että luvut ovat huolestuttavia, koska netin laillisen musiikkikaupan pitäisi olla vielä varhaisessa kasvuvaiheessa. Jos kasvuluvut pysähtyvät näin aikaisin, asettaa se kyseenalaiseksi koko nettimusiikkimyynnin liiketoimintamallin.

Cd-myynnin laskun tasapainottaminen vaatisi vuosittain noin 150 prosentin kasvua, mikä ei syksyn lukujen valossa näytä realistiselta. Musiikkiyhtiöt ovat puhuneet myös nettimusiikin hintojen nostamisesta, mikä saattaisi edelleen pienentää myyntilukuja.

Tagit: Musiikki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös