Naapurin wlanin lainaaminen yllättävän yleistä
Eilen julkisuuteen tullut rikos, jossa tietoturvajohtaja lainasi Helsingissä naapurinsa wlan-yhteyttä rötöstelyyn, paljasti sen, ettei yhteyden lainaaminen ole vakava rikos tai välttämättä lainkaan laitonta. Tutkimukset kertovat, että naapurin yhteyden lainaaminen on suurissa kaupungeissa yllättävän yleistä, ja monet tarttuvat mahdollisuuteen saada ilmainen nettiyhteys.
Asia on herättänyt laajaa keskustelua myös Yhdysvalloissa. Kun uutiskanava CNN kirjoitti aiheesta viikko sitten nettisivuillaan, sai aihe hämmästyttävän vastaanoton. CNN:n mukaan uutinen kiinnosti yli miljoonaa lukijaa, ja palautetta tuli valtavasti.
Uutisessa lainattiin Jupiter Researchin tutkimusta, jonka mukaan 14 prosenttia wlan-käyttäjistä on lainannut naapurin yhteyttä. Toimittajan tuttava todisti samaa. "En ole maksanut internet-yhteydestä lainkaan sen jälkeen kun muutin New Yorkiin." Tämän kuultuaan toinen tuttava kertoi tehneensä samoin.
"Kyseessä voisi olla lievä rikos"
Varsinkin wlan-lainauksen laillisuus tuntuu herättävän suuria tunteita. CNN:n lukijatutkimuksessa kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että toisen yhteyden käyttäminen on väärin. Sen sijaan uutisen palautteesta valtaosa heijasteli asennetta: "Jos verkko tulee kotiini, eikä sitä ole salattu, se on myös minun verkkoni."
Tilanteen tekee hankalaksi se, ettei asiaa ole tarkasti määritelty laissa. Suomessa kysymykseen tulisi esimerkiksi tietomurto. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan tämä vaatisi kuitenkin sen, että jokin salaus murretaan tai että teko aiheuttaisi taloudellista haittaa. Naapurin suojaamattoman yhteyden käyttö ei välttämättä täytä kumpaakaan ehtoa, jolloin asiaan ei voitaisi lain puitteissa puuttua.
Tosin rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisista arvioi, että kyseessä voisi olla rikos. "Käsittääkseni wlan-lainauksessa voi tulla kyseeseen lievä luvaton käyttö", hän sanoo (ks. lainaus rikoslaista uutisen lopussa).
Onneksi oman wlan-verkon suojaus on helppoa. Kaikista tukiasemista löytyy vähintään wep-salaus, joka salaa liikenteen ja piilottaa yhteyden salasanan taakse. Useat valmistajat ovat oma-aloitteisesti korjailleet wep-salauksen puutteita, ja kotikäytössä sen teho on yleensä täysin riittävä. Jos lisäksi säätää tukiaseman olemaan lähettämättä verkon ssid-tunnusta, ei verkko edes näy naapureille.
Rikoslain 28. luvusta:
7 § Luvaton käyttö
Joka luvattomasti käyttää toisen irtainta omaisuutta taikka kiinteää konetta tai laitetta, on tuomittava luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
9 § Lievä luvaton käyttö
Jos luvaton käyttö, huomioon ottaen se, että rikos ei ole omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tai haittaa, tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä luvattomasta käytöstä sakkoon.








