Nokia omistaa yksikön operaattoripalveluille

Houkutteleva markkinarako
Nokia omistaa yksikön operaattoripalveluille

Nokia tähtää vahvaan asemaan operaattoreille toimitettavien palveluiden toimittajana ja on vahvistanut organisaatiotaan perustamalla verkkoliiketoimintaansa operaattoripalveluihin keskittyvän Services-yksikön.

Yhtiön mukaan operaattoreille suunnattujen palveluiden merkitys kasvaa, kun matkapuhelinsovellukset kehittyvät kohti langattomia multimediapalveluita, kiinteän ja langattomien verkkojen palvelut yhtenäistyvät ja palvelujen laadusta tulee ratkaiseva tekijä.

Operaattorit tähtäävät asiakasuskollisuuteen ja etsivät samalla kustannustehokuutta, tukeutuen enenevässä määrin kolmansiin osapuoliin liiketoimintakonseptien kehittämisessä. Operaattorit myös ulkoistavat osia toiminnoistaan, Nokia perustelee yksikköään.

"Merkittävä mahdollisuus"

"Palveluliiketoiminta on merkittävä mahdollisuus verkkotoimittajille. Operaattorit arvioivat ydintoimintojaan, mikä tuo kasvupotentiaalia myös sellaisilta toiminnan alueilta, joita operaattorit nyt tekevät itse", pohjustaa palveluliiketoiminnan johtaja Bosco Novak Nokian Networks-toimialaryhmästä.

"Palveluliiketoimintamme kehittyi voimakkaasti vuonna 2004 ja toi yli 25 prosenttia verkkoliiketoimintaryhmän liikevaihdosta. Tänä vuonna aiomme vahvistaa toimintaamme erityisesti kasvavilla alueilla kuten järjestelmäintegroinnissa, konsultointipalveluissa, verkon operointi- ja muissa ulkoistamispalveluissa sekä verkon- ja palvelujen hallintapalveluissa ja ohjelmistoratkaisuissa", Novak jatkaa.

Noin kolmannes Networks-toimialaryhmän henkilöstöstä työskentelee palveluliiketoiminnassa. Maa- ja aluekohtaisen organisaation lisäksi yksikkö hyödyntää maailmanlaajuista yhteistyökumppaniverkostoa ja sähköisiä työkaluja.

Jotta operaattori voi tarjota asiakkaalleen hyvän palvelukokemuksen, täytyy päätelaitteiden, ohjelmistojen ja verkkolaitteiden muodostaa hyvin integroitu kokonaisuus. Tämä avaa markkinat loppukäyttäjäpalveluiden kehittämiselle, järjestelmäintegraatiolle ja verkon suorituskykyä parantaville palveluille, Nokia luottaa. (Itviikko)

Tagit: Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös