Nokia tuo voipin kännyköihin
Jaakko Olkkonen vie wlan-voipia yrityksiin.
Lontoo – Nokia julkisti eilen kolme uuden E-sarjan gsm-, wlan- ja umts-puhelinta, joiden myötä puhe kulkee yritysten kännyköihin useammin ip-muodossa. Uudet yrityssarjan kännykät tukevat voipia niin matkapuhelinverkossa kuin langattomissa lähiverkoissakin.
Nokian yritysten puheratkaisujen johtaja Jaakko Olkkonen sanoo, että wlanin etu voip-liikenteessä on se, että kaikki puheliikenteessä yrityksen tiloissa tai esimerkiksi kotona saadaan yrityksen ip-verkkoon ja it-osaston hallintaan.
Vielä vuosi sitten Nokian yritysratkaisujen johtaja Mary McDowell sanoi, ettei aika ole kypsä wlan-voipille. It-maailma muuttuu kuitenkin nopeasti. "Monissa yrityksissä kaikilla markkinoilla on jo käytössä wlan-puhelimia, mutta niiden laatu ja varmuus eivät ole olleet hyvällä tasolla. Me uskomme, että nimenomaan multi mode - eli matka- ja wlan-puhelinten yhdistelmät saavat tekniikan kehitykseen vauhtia", Olkkonen arvioi.
Olkkonen muistuttaa, että vowlan (voice over wlan) vaatii hyvälaatuisen wlan-verkon ja palveluntason (qos) määrittämisen. "Tämä vaatii isoja investointeja, ja harva niitä investointeja on vielä tehnyt. Tässä puhutaan vuosien kehityksestä, mutta nyt se lähtee liikkeelle".
Yhteistyö käynnistyy alkuun Avayan ja Ciscon kanssa, joiden voip-järjestelmiä Nokia tukee jatkossa Series 60 -alustassa. Sovellukset perustuvat avoimeen sip-standardiin, joten muidenkin toimijoiden pitäisi päästä mukaan. Jaakko Olkkosen mukaa Nokia aloittaa asiakkaidensa kanssa ensimmäiset vowlan-pilotit jo vuoden 2006 alussa.
Yritysten sisäiset puhelut ilmaiseksi
Olkkosen mukaan säästöjä on odotettavissa erityisesti kansainvälisissä yrityksissä, kun puhelut voidaan viedä kännykästä ip-verkkoon ja siirtää puhelinverkkoon toisessa paikallispisteessä. Yhdestä ulkomaanpuhelusta tulee useita paikallisia yhteyksiä, Olkkonen kuvaa. Wlanin myötä ip-puhelut tavoittavat ihmiset toimiston ulkopuolellakin. Lisäksi kokonaan yritysten sisäiset kännykkäpuhelut voivat olla jatkossa ilmaisia tai kiinteähintaisia, yritysten järjestelmistä ja ip-vaihteen toimittajasta riippuen.
Kyse ei kuitenkaan ole vain kulujen karsimista. Olkkonen arvioi, että tärkeämpää yrityksille tulee olemaan saada kännykät ja pöytäpuhelimet saman vaihteen kautta hallintaan. Samalla kännykkään saadaan tuoda bisnes- ja operatiivisia sovelluksia, kuten asiakastiedot, hakemistopalvelut ja tiedotteet. Jatkossa työntekijät voivat myös siirtää käynnissä olevan ip-puhelunsa kännykästä pöytäpuhelimeen, ja osa ei jatkossa tarvitse pöytäpuhelinta lainkaan.
Nokia: emme ole tappamassa operaattoreita
Tulevaisuudessa yritysten it-, mobiili- ja puhelininfra ovat yksi ja sama asia, ja suuri määrä erillistä puhelinkaapelointia joutaa romukoppaan, Olkkonen arvioi. Yritykset rakentavat järjestelmät itse tai ostavat ne palveluna.
Mary McDowell sanoi tiedotustilaisuudessa, ettei wlan-voipillä olla tappamassa teleoperaattoreita, vaan päinvastoin. McDowellin mukaan ip-puheliikenne sekä asennus- ja hallintapalvelut tuovat operaattoreille uusia bisnesmahdollisuuksia. Hän sanoi, että monet operaattorit ovat myös aikeissa hyödyntää niitä. Jaakko Olkkonen puolestaan sanoo, että gsm-puheluissa hintakilpailu käy jo kovana, ja yritysten uudet puhepalvelut ovat operaattoreille juuri siksi houkuttelevaa bisnestä.








