Nokia ylitti tulosodotukset

Tulosta 19 senttiä osakkeelta
Nokia ylitti tulosodotukset

Nokia on julkistanut vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen tuloksensa. Matkapuhelin- ja verkkovalmistaja ylitti hienoisesti Nokian omat ja analyytikoiden ennusteet. Nokian koneisto jauhoi liikevaihtoa hieman alle 7,4 miljardia euroa, jossa on kasvua 17 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen. Osakekohtaiseksi tulokseksi muodostuu noin 19 senttiä.

Nokian yksiköistä kaikki muut olivat voitollisia ensimmäsellä neljänneksellä paitsi yrityksille puhelimia ja verkkolaitteita valmistava Enterprise Solutions. Toisaalta Enterprise Solutions myös kasvoi voimakkaimmin, eli 67 prosenttia 307 miljoonaan euroon. Yksikön tappio putosi yhdeksään miljoonaan euroon.

Eniten liikevaihtoa, eli reilut 4,5 miljardia euroa, tuotti edelleen peruspuhelimia valmistava Mobile Phones. Kasvua vuoden takaiseen tuli 11 prosenttia. Mobile Phonesin liikevoitto sen sijaan laski 16 prosenttia vajaaseen 870 miljoonaan euroon.

Media- ja pelipuhelimia valmistava Multimedia-yksikkö teki vielä viime vuonna samaan aikaan 22 miljoonaa euroa tappiota, mutta pääsi nyt 155 miljoonaa euroa plussan puolelle. Yksikkö on lisännyt tuotevalikoimaansa erityisesti edullisempia kamerapuhelimia ja muutamia simpukkamalleja.

Nokia arvioi markkinaosuudekseen maailmalla 32 prosenttia, jossa on laskua kaksi prosenttiyksikköä vuoden 2004 viimeiseen neljännekseen verrattuna. Nokian mukaan markkinaosuus kasvoi Afrikassa, Euroopassa ja Lähi-Idässä, mutta laski Latinalaisessa ja Pohjois-Amerikassa.

Verkkoyksikkö pysyi voitollisena

Verkkotekniikkaa valmistavan Networks-yksikön kevät on näyttänyt julkistettujen verkkokauppojen tiedotteiden perusteella hyvin hiljaiselta, mutta yksikön tulos pysyi silti selvästi voitollisena.

"Verkkoliiketoiminnan ensimmäinen vuosineljännes oli onnistunut, ja kannattavuus oli arvioitua parempi, mihin vaikutti maaliskuun erinomainen suoritus. Networksin kannattavuuteen vaikutti myönteisesti parempikatteisiin tuotteisiin painottunut tuotejakauma ja kasvumarkkinoiden pienempi osuus liikevaihdosta sekä aiemmin alaskirjattujen asiakassaatavien menestyksekäs perintä, jotka kaikki nostivat katteita aiempaan arvioon verrattuna", Nokian pääjohtaja Jorma Ollila sanoo tiedotteessa.

Odotukset loppuvuodelle myönteiset

Nokia arvioi matkapuhelimia myytävän maailmalla tänä vuonna enemmän kuin vielä tammikuussa arvioitiin.

"Arvioidemme mukaan matkaviestinmarkkinoiden kappalemääräinen myynti kasvoi ennakoitua enemmän. Arvioimme kasvun olleen 20 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä, ja Nokian kappalemääräisen myynnin kasvaneen likimain saman verran. Vuoden ensimmäinen neljännes oli matkaviestinmarkkinoilla hyvä, vaikka 3g-puhelinten markkina olikin jonkin verran odotettua heikompi. Tämän vuoksi tarkistimme arviotamme maailmanlaajuisten matkaviestinmarkkinoiden kappalemääräisestä myynnistä, ja arvioimme nyt matkaviestimiä myytävän noin 740 miljoonaa kappaletta vuonna 2005", Ollila sanoo.

Nokia julkistaa kuluvan neljänneksen tuloksensa kesällä. Toisen neljänneksen liikevaihdoksi ennakoidaan 7,9–8,2 miljardia euroa. Tulosennuste on hieman varovaisempi, 15–18 senttiä osakkeelta.

Nokia ylitti tulosodotukset
Tagit: Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös