Nordea Solo -verkkopankki uudistuu
Asiakasmääriltään Suomen ylivoimaisesti suurin verkkopankki Nordea Solo on uudistumassa syyskuun loppuun mennessä. Nordea uudistaa sekä asiakkaille näkyvää käyttöliittymää että taustalla olevia tietojärjestelmiä. Verkkopankilla on 1,35 miljoonaa asiakasta, mikä tarkoittaa noin 80 prosenttia Nordean Suomen asiakkaista.
Nordea kertoo uudistaneensa verkkopankkiaan omien asiantuntijoidensa, asiakkaidensa ja muiden testikäyttäjien palautteen pohjalta. Yhtiö lupaa, että uudistuksen jälkeen esimerkiksi laskujen maksamisen ja saajaluettelon tallentamisen pitäisi olla nykyistä helpompaa. Kokonaan uutta ovat esimerkiksi saldohälytykset ja korttien turvarajojen muuttaminen verkkopankissa.
Lisää uudistuksia luvassa myöhemmin
Nordean verkkopankkitoiminnasta vastaava johtaja Bo Harald kertoo, että useita kaivattuja muutoksia ja uudistuksia ei saatu mukaan vielä ensimmäiseen vaiheeseen. Asiakkaat ovat toivoneet muun muassa sitä, että maksu- ja tilitapahtumat näkyisivät pidemmältä ajalta. Bo Haraldin mukaan uudet tietojärjestelmät mahdollistavat tämän, mutta hän ei uskalla vielä luvata tarkkaa ajankohtaa.
Toinen kaivattu uudistus on Nordea Solon tunnuslista, joka tulee nykyisin B5-kokoisena paperilappuna. Harald kertoo, että asiakkaat ovat toivoneet helpommin mukana kuljetettavaa toteutusta. Useilla nettipankeilla Suomessakin onkin jo lompakkoon mahtuva tunnuskortti.
Bo Harald kuitenkin muistuttaa, että verkkopankkia käyttää mobiilisti vasta pieni osa asiakkaista. Hän sanoo, että parhaimmillaan mobiilikäyttäjiä oli noin 8 prosenttia kaikista käyttäjistä, mutta viimeaikoina tietokonekäyttäjien määrä on taas kasvanut nopeammin.
Pohjoismaissa on isoja eroja
Seuraavassa vaiheessa myös sähköinen laskutus kuluttajille helpottuu, kun pankkien yhteiseen Finvoice-järjestelmään tulevat mukaan myös yksityisasiakkaat yritysten lisäksi.
Nordea on Pohjoismainen pankkikonserni, joka toimii Suomen lisäksi Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tämä tuo haasteita myös verkkopankin kehittämiselle, koska maiden välillä on yllättäviäkin eroja. Harald kertoo, että esimerkiksi Ruotsissa on edelleen suosittua laittaa laskuja maksuun kirjekuoreen, kun taas Suomessa on paljon maksuautomaatteja. Norjassa taas ei kumpaakaan, joten verkkopankkia käytetään aktiivisemmin.
Yhteensä koko Nordealla on neljä miljoonaa pankkiasiakasta ja 200 miljoonaa maksutapahtumaa vuodessa. Nordea arvioikin olevansa maksutapahtumilla laskettuna maailman suurin verkkopankki.








