Novator Finland ostaa Saunalahden

Takana islantilainen suursijoittaja
Novator Finland ostaa Saunalahden

Perusteilla oleva Novator Finland Oy ilmoittaa aikovansa ostaa kaikki Saunalahden osakkeet ja optiot. Novator Finlandin omistaa islantilaisen Thor Björgólfssonin sijoitusyritys Novator International Ltd. Thor Björgólfssonin kerrotaan viime vuosien aikana lisänneen omistustaan eurooppalaisissa telekommunikaatioalan yrityksissä. Novator Finland tuo mukanaan Saunalahteen kansainvälisen verkostonsa sekä pääomaresursseja.

Novator International on etsinyt eurooppalaista perustaa voidakseen hyötyä tulevasta numeroiden vapaasta siirrettävyydestä. Saunalahti on kertomansa mukaan kahdessa vuodessa hankkinut lähes 500 000 asiakasta. Thor Björgólfssonin mukaan Suomeen sijoittaminen on mahdollisuus tulla maailman dynaamisimmille mobiilimarkkinoille.

22,6 prosentin omistusosuus hankittu tänään

Osakkeista tarjottava käteisvastike tulee olemaan 1,90 euroa osakkeelta kaikista Saunalahti Groupin osakkeista. Novator Finland on tänään hankkinut yhteensä 22,6 prosentin osuuden Saunalahti Groupin osakekannasta, ja hallinnoi yhteensä 27,5 prosenttia Saunalahti Groupin osakkeista ja äänimäärästä.

Novator Finland ostaa Saunalahden
Tagit: Saunalahti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös