Nuoret ideoivat uusia mobiilipalveluita

Telia-Soneran nuorisoraati
Nuoret ideoivat uusia mobiilipalveluita

Operaattorit yrittävät kuumeisesti keksiä uusia palveluita, joilla kuluttajat saataisiin käyttämään matkapuhelintaan enemmän. Telia-Sonera kokeilee perinteisten asiakastutkimusten lisäksi nuorten matkapuhelinkäyttäjien tehoraatia, jolta toivotaan ideoita uusia palveluita varten, näkemystä siitä millainen on hyvä operaattori ja keskustelua nuorten asiakkaiden kesken.

Telia-Sonera perusti Youth Councilin viime kesänä, ja toinen kokoontuminen pidettiin maaliskuussa Helsingissä. Mukana oli 16–24-vuotiaita nuoria Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Liettuasta ja Turkista. He saivat käyttöönsä liittymät sekä puhelimet Telia-Soneralta, ja antoivat toisessa tapaamisessa palautetta kokemuksistaan.

Kuuden hengen raadin kokoontuessa Helsingissä paikalla vieraili myös Telia-Soneran pääjohtaja Anders Igel. Hän kertoi haluavansa osallistua, jottei suhde tavallisiin asiakkaisiin jäisi liian etäiseksi. Igel korosti, että nuoret asiakkaat ovat operaattoreille erityisen tärkeitä siksi, että tässä vaiheessa tehdään jo itsenäisiä kulutusvalintoja, mutta ollaan vielä hyvin innokkaita kokeilemaan uusia asioita. Igel myös arvioi, että monet aikuisuuden arvo- ja näkemyspohjat syntyvät nuoruudessa.

Musiikki ja tietokone tärkeämmiksi

Anders Igel vakuutti tapaamisen jälkeen saaneensa paljon arvokkaita näkemyksiä ja palautetta. Tiedot keräsivät Telia-Soneran nuorisokohderyhmien vastaavat Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Igel ei halunnut paljastaa yksityiskohtia, mutta antoi pari vihjettä. Hänen mukaansa musiikista on tulossa entistä tärkeämpi osa nuorten matkapuhelimen käyttöä ladattavina ja netistä toistettavina palveluina.

Toinen nouseva trendi on Igelin mukaan pc:n ja matkapuhelimen yhteiskäyttö esimerkiksi musiikin kopioinnissa. Tämän luulisi herättävän matkapuhelinvalmistajia, jotka ovat tähän asti kasanneet pc-softansa lähinnä vasemman käden virityksinä.

Ainakaan raatilaiset eivät olleet järin innostuneita multimediaviesteistä (mms). Heillä ei joko ollut yhteensopivaa puhelinta, eivät saaneet palvelua toimimaan tai pitivät sitä liian kalliina. Yksi sentään myönsi lähettäneensä mms-viestejä. Sähköpostin lukeminen ja vastaanottaminen tuntui kiinnostavan nuoria enemmän.

Ikä- ja kulttuurieroja

Yhtiö keräsi raatiin ihmisiä useista maista, koska viime vuonna tehty 2600 vastaajan tutkimus paljasti, että matkapuhelimen käytössä on isoja kulttuurieroja jo Pohjoismaiden välillä. Suhtautuminen vaihtelee esimerkiksi siitä missä tilanteissa on sopivaa vastata puhelimeen, mihin ja milloin käytetään sms-viestejä tai voidaanko matkapuhelimella hoitaa henkilökohtaisia- ja työasioita julkisilla paikoilla.

Soneran Suomen nuorisokohderyhmäpäällikkö Tommi Anttila kertoi, että esimerkiksi sms-viestien käytössä ikä on tärkeämpi yhdistävä tekijä kuin kotimaa. Nuoret käyttävät puhelinlaskustaan usein jopa 80 prosenttia tekstiviesteihin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös