Ohjelmistoalan kannattavuus ja palkat kasvavat

Kannattavuus ylittänyt vuoden 2000 tason
Ohjelmistoalan kannattavuus ja palkat kasvavat

Ohjelmistoala on kasvanut tasaisesti vuodesta 2004, ja samoin alan kannattavuus sekä palkat. Suurin yksittäinen markkina on Yhdysvallat, mutta suurinta kasvu on kehittyvissä maissa.

Tietojenkäsittelypalveluiden kokonaisliikevaihto oli vuoden 2003 tietojen mukaan 4,2 miljardia euroa. Alalla työskenteli 37 000 henkilöä, ja toimipaikkoja oli Suomessa yli 4800.

Tietojenkäsittelypalvelualan yritysten liikevaihto on kasvanut tasaisesti vuoden 2004 ajan, ja nousu jopa voimistunut vuoden 2005 alun aikana. Toimialan palkat ovat kasvaneet vastaavasti.

Kehittyvissä maissa kasvu voimakkainta

Ohjelmistoalan maailmanmarkkinoiden arvioidaan jatkavan vahvaa kasvuaan tänä ja ensi vuonna, ja suurin yksittäinen markkina-alue on Yhdysvallat. Voimakkain kasvu on kehittyvissä maissa, kuten Aasiassa ja Itä-Euroopan maissa, mutta myös Pohjois-Amerikassa. Suurinta kasvua ennustetaan ohjelmistotuotteiden alalle.

Ohjelmistoalalla toimivien yritysten investoinnit ja tuotekehityspanokset ovat kasvaneet edellisen vuoden tasoon verrattuna. Vuoden 2000 jälkeisinä vuosina alan yritysten kannattavuus heikkeni, mutta vuoden 2004 luvuissa kannattavuus on jo ylittänyt vuoden 2000 tason.

Kolmanneksella tietojenkäsittelypalveluissa työskentelevistä yrityksistä on suoraa tai epäsuoraa vientiä ulkomaille, mutta vain 10 prosenttia yrityksistä piti ulkomaita tärkeimpänä markkina-alueenaan, ilmenee kauppa- ja teollisuusministeriön yhdessä TE-keskusten, Finnveran ja Tekesin kanssa julkaisemasta valtakunnallisesta ohjelmistoalan toimialaraportista.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös