Oled-näyttö valloittaa kännykät hitaasti

Teknisesti hyvä, hinta yhä ongelma
Oled-näyttö valloittaa kännykät hitaasti

Orgaanisten led-näyttöjen on pitkään odotettu korvaavan nestekidenäytöt esimerkiksi matkapuhelimissa. Kehitys on ollut hidasta, sillä vaikka näytöillä on teknisesti monia etuja puolellaan, ne ovat edelleen liian kalliita valmistaa.

Kännyköihin oled-tekniikka käy periaatteessa erinomaisesti, sillä sen avulla voidaan toteuttaa kontrastiltaan laadukkaita näyttöjä. Lisäksi oled-näytön pitäisi sopia nykyisiä nestekidenäyttöjä paremmin nopean videon toistoon.

Suurimmaksi oled-näytön ongelmaksi nähdä hinta. Esimerkiksi Philipsin mobiilinäyttöjen teknologiajohtaja Marcel Fuhren on todennut, että oled-näytöille tulee olemaan iso haaste yltää hintakisassa aktiivimatriisityyppisten lcd-paneelien tasolle.

Oled ei sovellu ulos

Samsungilla oled-näyttöjä on tutkittu jo pitkään, ja sen reflektiivisyyden puute on korealaisyrityksessä havaittu suureksi ongelmaksi. "Oled ei periaatteessa sovi ulkoilmakäyttöön", yhtiön lcd-näyttöjen markkinoinnista Euroopassa vastaava Jin Tae Park kertoo.

Silti oled-näyttöjen käyttö yleistyy koko ajan. Viime vuonna niiden myynti kasvoi tutkimuslaitos iSupplin mukaan 63 prosenttia 408 miljoonaan dollariin ja tänä vuonna kasvu tulee jatkumaan 50 prosentin vauhtia. ISuppli ennustaa, että oled-näyttöjä myydään tänä vuonna 615 miljoonalla dollarilla.

Kännyköiden osuus oled-näyttöjen myynnistä on merkittävä. Viime vuonna oled-myynnistä peräti 89 prosenttia tuli matkapuhelimista. (Prosessori)

Tagit: Lcd, Näyttö, Oled
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös