Opera-selain tulee java-puhelimiin
Tähän asti pääasiassa tietokoneiden ja älypuhelinten nettiselaimia kehittänyt Opera Software tähtää monta kertaa isommille markkinoille julkistamalla selaimestaan peruspuhelimissa toimivan java-version. Opera Mini lupaa lähes älypuhelinten veroiset web-selaimen ominaisuudet java-puhelimiin.
Opera arvioi, että maailmalla on käytössä yli 700 miljoonaa puhelinta, joissa uutta selainta voisi hyödyntää. Sen ytimenä toimii sama ssr- eli small screen rendering -tekniikka, joka mallintaa web-sivut pienelle näytölle sopivassa koossa.
"Opera Minissä on täysi small screen rendering -tuki. Se näyttää ja tuntuu aivan samalta kuin nykyinen Opera-selain – tekstit, kuvat, värit ja kaikki muukin", pr-päällikkö Eskil Sivertsen (kuvassa) Operasta innostuu hehkuttamaan. Käyttäjä voi kuitenkin valita esimerkiksi kuvien laadun tai näytetäänkö kuvia lainkaan tiedonsiirron kuluja laskeakseen.
Suora kuluttajamyynti ollut pettymys
Opera on yrittänyt myydä Symbian-selaintaan web-sivujensa kautta suoraan kuluttajille, mutta tulokset ovat jääneet toivotuista. Selaimen noin miljoonasta käyttäjästä suurin osa on saanut ohjelman uuden Nokian tai Sony Ericssonin puhelimen mukana.
Java-selaimen kanssa bisnesmalli on toinen. Opera myy ohjelmaa operaattoreille ja muille palveluntarjoajille vakuuttamalla, että hyvä web-selain lisää liikennettä ja tuo operaattoreille tuloja lisääntyneen datakäytön muodossa. Hintakilpailun paineissa pienetkin toiveet keskimääräisen asiakaslaskutuksen (arpu) nostamisesta kuulostavat tuoreilta ajatuksilta.
"Tällä hetkellä suunnitelmissamme ei ole julkaista selainta yleisesti saatavana (ohjelmana). Tarjoamme tuotetta operaattoreille ja mobiilipalveluiden tarjoajille heidän asiakkaitaan varten", Sivertsen sanoo.
Useita versioita erilaisille puhelimille
Opera Mini julkaistaan alkuun Norjan TV2:n kanssa pilottihankkeena. Sivertsen sanoo, että projektista opittuja asioita hyödynnetään jatkossa neuvotteluissa palveluntarjoajien kanssa. Hän ei halua kommentoida onko keskusteluja käyty jo esimerkiksi suomalaisten operaattoreiden kanssa.
Sivertsenin mukaan Operan tavoite on julkaista java-selain mahdollisimman monille laitteille aivan yksinkertaisimmista puhelimista lähtien. Hän kertoo, että tarjolla on kaksi versiota, joista toinen vie vähemmän muistia ja on suunnattu aivan kevyimpiin puhelimiin.








