Operaattorit sukeltavat, softabisnes kukoistaa
Pekka Pere
Tieto- ja viestintätekniikan etujärjestöt Ficom ja Tietoalojen liitto kertoivat yhteisessä tilaisuudessa jäsenistönsä tilanteesta ja näkymistä. Anti oli varsin kaksijakoinen: muun muassa operaattoreita edustavan Ficomin kentällä tilanne näyttää varsin synkältä, ohjelmisto- ja palveluyrityksiä edustavan Tietoalojen liiton puolella purjehditaan myötätuulessa.
Ficomin jäsenyritykset uskoivat vielä viime vuonna tästä vuodesta tulevan aivan mainion. Keväällä kuluvan vuoden arveltiinkin muodostuvan melkoiseksi sukellukseksi, mitattiin sitä sitten liikevaihdolla, voitoilla, investoinneilla tai henkilöstömäärillä. Ensi vuodesta arvellaan tulevan hieman parempi.
Joko ollaan pohjalla?
"Jonkinmoinen pohjakosketus tämä toivottavasti on. Tiedä sitten, minkä verran ensi vuoden odotuksissa on optimismia viran puolesta", Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento (alempi kuva) pohtii.
Tulokset vaihtelevat yhtiöittäin ja toimialoittain, mutta kaikkein synkimmältä näyttää operaattoribisneksessä. Operaattorien puolesta Svento nakkelikin ahkerasti kiviä viranomaisten suuntaan. "Sitä saa mitä tilaa, viranomaiset ovat metsästäneet hintakilpailua. Olisiko paikallaan ryhtyä purkamaan sääntelyä ja antaa markkinoiden toimia? Nämä luvut puhuvat puolestaan."
Muilla menee kivasti
Noin 160 ohjelmisto- ja palvelualan yritystä edustava Tietoalojen liitto voi oman selvityksensä perusteella todeta, että hyvin menee ja kohta vielä paremmin. Luottamus tulevaisuuteen on tutkimuksen mukaan korkealla, sitä tukevat nousevat myynti- ja henkilöstökäyrät.
"Tietoalan näkymät ovat positiivisia sekä pitkällä että lyhyellä tähtäyksellä. Tämä on harvoja positiivisia toimialojamme, jonka osuus kansantulon kehityksestä tulee yhä kasvamaan", liiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Pere sanoo.
Hänen mielestään Ficomin tutkimuksen synkähkö saldo ei ole heidän kannaltaan huolestuttava: "Ensinnäkin jäsenyrityksemme toimivat pitkälti globaaleilla markkinoilla. Toisaalta palvelujen ja tietotekniikan osuus päinvastoin kasvaa yritysten pyrkiessä kasvattamaan tuottavuuttaan."
Reijo Svento








