Palm tuo kiintolevyn kämmentieturiin

Lifedrive Mobile Manager
Palm tuo kiintolevyn kämmentieturiin

Palmone on esitellyt perinteisistä pda-valmistajista ensimmäisenä kiintolevyn sisältävän kämmentietokoneen. Palmone Lifedrive on suunnattu yhtäältä kuluttajien mukana kulkevaan mediakulutukseen, mutta toisaalta myös ammattilaisten kämmentieturiksi.

Lifedrivessa on neljän gigatavun kiintolevy, josta 3,85 Gt jää valmistajan mukaan käyttäjälle. Kiintolevynä toimii Toshibam Microdrive-asema. Levylle mahtuu Palmin mukaan esimerkiksi 1200 toimistoasiakirjaa, 6000 sähköpostia, 1000 hyvälaatuista valokuvaa, 300 musiikkikappaletta, 2,5 tuntia videota, 50 tuntia digitaalista ääntä ja 10 000 kalenterimerkintää.

Lifedrive on myös Palmin ensimmäinen kämmenlaite, jossa on sekä langattomat bluetooth- että wlan-yhteydet yksissä kuorissa. Laitteen 320 x 480 pikselin tft-näyttö kääntyy edellisten mallien tapaan pysty- ja vaakasuuntaan. Suorittimena toimii Intel Xscale 416 MHz, ja käyttöjärjestelmänä Palm OS 5.4 Garret.

Lifedrive on suunnattu esimerkiksi digikuvien, mp3-musiikin ja videoiden katseluun, kuunteluun ja arkistointiin, joita varten siinä on lisäksi mmc-, sd- ja sdio-yhteensopiva korttipaikka. Tiedostojen siirto tietokoneen kanssa onnistuu usb 2.0 -liitännän kautta. Ammattikäyttöön Lifedrive tarjoaa MS Office -yhteensopivuuden, digitaalisen äänitallentimen, 128-bittisen tiedostojen salauksen sekä kalenterin, osoitekirjan ja tehtävälistojen synkronoinnin Microsoftin ja Palmin synkronointiohjelmilla.

Palmone Lifedriven arvioidaan tulevan heinäkuussa kauppoihin 549 euron hintaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös