Pan-Oulu avasi ovensa kaikille

Langattomaan verkkoon vapaa pääsy
Pan-Oulu avasi ovensa kaikille

Oulussa toimiva Pan-Oulu -verkko avautui kaikkien käytettäväksi, kun siitä poistettiin maanantaina kokeiluluonteisesti käyttäjien kirjautuminen. Tämän uskotaan kasvattavan verkon käyttäjäkuntaa ja samalla yksinkertaistavan verkon teknistä toteutusta.

Langattoman verkon tarjoavat yhteistyössä Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun Puhelin.

Verkot kudottiin yhteen

Oululaisten mukaan Pan-Oulu-verkosta tuli yksi ensimmäisiä aidosti avoimista laajoista kansalaisverkoista koko maailmassa. Kuka tahansa voi käyttää internetiä sopivalla laitteella ilman käyttäjä- tai vierailijatunnusta.

Oululaisten langaton verkko syntyi vajaa kaksi vuotta sitten, kun kaupungin alueella toimivia langattomia verkkoja ylläpitävät instanssit yhdistivät verkkonsa. Vuosi sitten verkko avattiin vierailijatunnuksia vastaan kaikkien käyttöön.

Samantapaista verkkojen punomista on nähty myös Turussa.

Lahdessakin langattomasti

Lahdessa on niin ikään puuhattu innokkaasti langattomien verkkoyhteyksien tarjoamista. Tällä hetkellä nettiyhteyttä tarjotaan 49 tukiaseman voimin. Niiden sijainnin voi tarkistaa Lahden verkkosivujen karttapalvelusta.

Lahden kaupunginhallitus päätti aiemmin keväällä avata kaupungin hallinnoiman langattoman verkon julkiseen käyttöön. Verkon avaus tapahtuu elo-syyskuussa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös