"Paras tapa ennustaa tulevaa on luoda sitä"
Matkapuhelin on perustavalla tavalla muuttamassa elämäämme, mutta muutoksen lopullinen muoto on yhä hämärän peitossa. Paras tapa ennustaa tulevaa on luoda sitä itse, kuvasi Nokia Research Centerin johtaja Bob Iannucci tutkimuskeskuksensa ohjenuoraa perjantaina ITEA-symposiumissa Helsingissä.
Iannuccin mukaan tätä ajatusta on NRC:ssä toteutettu miettimällä, millaiselta maailma näyttää vuonna 2012. Tämän jälkeen on tultu ajassa taaksepäin ja pohdittu, mitä kaikkea tekniikoita tämän vision toteutuminen edellyttää. Selvää on, ettei kukaan yritys pysty yksin kehittämään kaikkia tarvittavia tekniikoita.
NRC:n visio piirtää kuvan hyvin mobiilista maailmasta. Töitä pitää pystyä tekemään kaikkialla. - IP-pohjaisuus tulee merkitsemään isoa muutosta. Meidän pitää pystyä hoitamaan työtehtäviämme, vaikka olisimme moottorikelkka-ajelulla Lapissa, Iannucci muotoili.
Operaattoreilta muutos vaatii myös paljon. Roamingin eli verkkovierailun merkitys laajenee, sillä kaikilla laitteilla pitää päästä kiinni verkkoon formaatista ja tekniikasta huolimatta. - Pitää riittää, että laite tukee TCP/IP-yhteyksiä, Iannucci sanoi.
Työn lisäksi mobiilisuus ja digitaalisuus tulee muuttamaan kotimme entistä älykkäämmäksi. Iannucci nosti tärkeiksi haasteiksi tietoturvan ja ennen kaikkea laitteiden käytön helppouden. - Meillä on edelleen kotona liian paljon tanssivia karhuja, hän viittasi laitteiden vaikeakäyttöisyyteen.
- Kun menemme sirkukseen katsomaan tanssivia karhuja, emme koskaan arvostele karhujen tanssitaitoja. On ihme, että ne ylipäätään tanssivat. Meidän ei kuitenkaan pitäisi suhtautua samalla tavalla kodin elektroniikkalaitteisiin. Niiltä pitää edellyttää yhteensopivuutta ja helppokäyttöisyyttä. Ei saa riittää, että ne ylipäätään toimivat, Iannucci vaati. (prosessori)








