Paris Hilton -hakkeri tunnusti

11 kuukautta nuorisovankilaa
Paris Hilton -hakkeri tunnusti T-Mobile Sidekick -älypuhelin

Alaikäinen nuorukainen Yhdysvalloista on tunnustanut murtautuneensa T-Mobile-matkapuhelinoperaattorin verkkoon, ja olevansa muun muassa kohuttujen Paris Hilton -kännykkäkuvien levittäjä. Nuorukainen tunnusti samalla myös sarjan muita rötöksiä, esimerkiksi murrot maailman suurimman internet-operaattorin sekä luottokorttimaksuja välittävän yrityksen verkkoihin sekä tehneensä pommiuhkia lukioihin.

Massachusettsin osavaltion syyttäjäviranomaiset eivät kerro teinistä tarkempia tietoja, koska hän on alaikäinen. Nuorelle miehelle on jo määrätty rangaistus, 11 kuukautta nuorisovankilassa. Syyttäjän mukaan rikokset tapahtuivat 15 kuukauden aikana alkaen viime vuoden maaliskuusta, ja ne aiheuttivat yli miljoonan dollarin vahingot.

Puhelinhuijauksilla Paris Hiltonin älypuhelintilille

Ylivoimaisesti tunnetuin nuorukaisen rötöksistä on murto T-Mobile-operaattorin verkkoon. Kyseessä ei ollut tekninen murto, vaan nuorukainen sai tarvitsemansa tiedot huijaamalla ne puhelimitse yhtiön työntekijöiltä, niin kutsutun sosiaalisen hakkeroinnin keinoin.

T-Mobilen järjestelmästä nuorukainen löysi Sidekick-älypuhelinten tilejä, joille oli tallennettu esimerkiksi seurapiirijulkkiksen Paris Hiltonin puhelimen tietoja. Tililtä löytyi arkaluontoisia kuvia ja Hollywood-tähtien yhteystietoja. Nuorukainen levitti tiedot internetiin, mikä aiheutti melkoisen kohun sekä imagotappion T-Mobilelle. Järjestelmään päästyään nuorukainen availi myös ilmaisia puhelintilejä itselleen ja kavereilleen.

300 000 luottokorttitietoa vaarassa

Nuorukainen tunnusti myös joukon vakavampia rötöksiä. Viime vuoden elokuussa nuorukainen murtautui merkittävän internet-operaattorin järjestelmään. Uutispalvelu Cnetin mukaan kyseessä olisi ollut AOL eli maailman suurin nettioperaattori.

Toinen murron kohde oli merkittävä maksutapahtumien välittäjä. Washington Post -lehden mukaan kyseessä olisi ollut Lexis-Nexis, joka aiemmin tänä vuonna kertoi krakkerin vaarantaneen yli 300 000 yhdysvaltalaisen henkilötiedot.

Tänä kesänä nuorukainen murtautui toiseen matkapuhelinoperaattorin verkkoon. Sieltä aktivoitu luvaton kännykkätili lakkautettiin, jolloin teini kosti tämän käynnistämällä palvelunestohyökkäyksen yhtiön verkkoa vastaan.

Kärsittyään 11 kuukauden vankeusrangaistuksensa, nuorukainen joutuu vielä kahden vuoden koeajalle, jolloin hän ei saa käyttää tietokonetta, eikä liioin nettiin kytkeytyviä matkapuhelimia.

Tagit: Hakkeri
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös