Pc-markkinat kasvoivat roimasti
Pc-myynti on tutkimuslaitos Gartnerin tuoreiden lukujen mukaan ollut alkuvuonna lähes 15 prosenttia vilkkaampaa kuin vuosi sitten. Emea-alueen (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) tilastot kertovat, että asemiaan ovat kohentaneet Dell, Fujitsu-Siemens ja Acer. Markkinajohtaja HP en sen sijaan joutunut tyytymään hieman aiempaa ohuempaan siivuun kakusta.
HP:n markkinaosuus on laskenut vuoden takaisesta 15,9 prosentista 15,1:een. Myös IBM:n pala on pienentynyt: 4,4:stä 4,0:aan. Kolmas menettäjä on ryhmä muut, jonka osuus on kutistunut 55,9:stä 54,6:een.
Menestyjäkolmikon markkinaosuudet ovat 11,8 (Dell), 7,4 (Acer) ja 7,1 prosenttia (Fujitsu-Siemens).
IBM:n takapakki pahin
Valmistajat julistavat mielellään aikovansa kasvattaa myyntiään markkinoita nopeammin, mutta Gartnerin tilaston mukaan vain nämä kolme ovat onnistuneet siinä. Kokonaismarkkinat kasvoivat viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä 14,5 prosenttia, joten kaikki valmistajat kasvattivat myyntiään. Suurimman loikan teki Acer, jonka myynti kasvoi peräti 39,2 prosenttia, kun esimerkiksi IBM jouti tyytymään 3,9 prosentin kasvuun.
"IBM:n Lenovo-kauppa on saanut monet suuret asiakkaat harkitsemaan laitetoimittajiaan uudelleen", Gartnerin analyytikko Ranjit Atwal arvioi.
Yritystyöasemien myynti on osoittamassa hiipumisen merkkejä, mutta vauhtia markkinoille on tullut kuluttajamyynnistä ja kannettavien edelleen hyvästä menekistä. Kannettavien ja pöytäkoneiden lisäksi Gartner laskee pc-tilastoihinsa myös x86-palvelimet.








