Pedofiili vietteli muita seksirikollisia tietokannasta
Ehdonalaisessa oleva pedofiili jäi kiinni läheteltyään treffikutsuja sielunveljilleen Kalifornian Megan´s Law -tietokannan osoitetietojen kautta. Megan´s Law on Kalifornian osavaltion virallinen sivusto, jossa on julkistettu yli 66 000 pedofiilin nimeä henkilötietoineen. Noin 33 500 rikollisen osoite on myös kerrottu.
Yhdysvaltain jokaisessa osavaltiossa on jonkinmuotoinen tietokanta tuomituista pedofiileista ja heidän asuinpaikoistaan. Kalifornian tietokannassa mainitaan sen tarkoituksena olevan rikollisten tekojen estäminen, ja tietojen käyttö esimerkiksi herjaamistarkoituksessa on kielletty. Kirjeitä lähetellyt mies oli huomannut tietokantaa selatessaan mielestään söpön näköisen kaverin ja saanut siitä idean lähetellä kutsuja muille samankaltaisille rikollisille. Hän jäi kiinni, ja häntä odottaa kuuden kuukauden vankeusrangaistus.
Swarzenegger hyväksyi tietokannan julkistamisen viime syyskuussa. Tietokannasta voi hakea lähistöllä tiettävästi asuvia pedofiilejä nimen, piirikunnan, osoitteen, koulun tai puiston nimen perusteella. Tietokanta on nimetty 7-vuotiaan Megan Kankan muistoksi, jonka murhasi ja raiskasi lähistöllä asunut tunnettu seksirikollinen. Sivustolta saa myös tietoja siitä, kuinka suojella perhettään sekä pedofiilien rikosten yleisiä tuntomerkkejä.
Esimerkiksi nimellä Smith tietokanta löysi 743 osumaa, 38 sivua, joissa jokaisessa 20 pedofiilin tiedot; mahdollinen valokuva, viimeksi tunnettu osoite, tuomiot, erikoistuntomerkit yms.








