Personecille yksi suurimmista ulkoistuksista

Noussut Pohjoismaiden suurimmaksi hr-ulkoistusyritykseksi
Personecille yksi suurimmista ulkoistuksista

Osuuspankkikeskus ja Personec ovat sopineet yhteistyöstä, joka on Suomen kaikkien aikojen suurimpia henkilöstöhallinnan ulkoistushankkeita. Tietoenatorista irrotettu Personec on noussut Pohjoismaiden suurimmaksi human resource -alan ulkoistusyritykseksi.

Personec saa vastattavakseen noin 9 000 OP-ryhmän toimihenkilön palkanlaskennan. Sopimus kattaa myös palkkahallinnon tietojärjestelmän uusimisen sekä prosessien ja palkka-arkiston digitalisoinnin. Kaupan myötä kymmenen OPK:n työntekijää siirtyy Personecin palvelukseen. Yhtiöiden mukaan sopimus on Suomen suurimpia HR-ulkoistushankkeita kautta aikojen.

Osuuspankkikeskuksen henkilöstöjohtaja Tarja Joensuu-Sarkion mukaan palkanlaskenta on omaa, erityistä ammattitaitoa vaativa työprosessi. "Tehokas palkanlaskenta edellyttää hyviä ja luotettavia tietojärjestelmiä. Yhteistyöllä Personecin kanssa Osuuspankkikeskus kykenee jatkossakin saamaan asiantuntevan palvelun sekä järjestelmien kehittämisen kautta kustannussäästöjä", Joensuu-Sarkio arvioi.

Personecista tuli Pohjoismaiden suurin hr-ulkoistaja

Osuuspankkikeskuksen kanssa aloitettu yhteistyö on Personec Groupin varatoimitusjohtaja Tero Ansion mukaan hyvä esimerkki nopeasti vahvistuvasta suuntauksesta, jonka mukaan yhä useammat suuret ja keskisuuret yritykset antavat henkilöstöhallinnon tukitoiminnot yhteistyökumppanin hoidettavaksi. Personecin tuoreimpia palkkahallintonsa ulkoistaneita asiakkaita ovat muun muassa Suomen Pankki, Vattenfall, Tellabs ja Tuko Logistics.

Personec ilmoitti viime viikolla ostaneensa kansainvälisen henkilöstövuokraus- ja hr-yhtiö Manpowerin Ruotsin palkka- ja henkilöstöhallinnon ulkoistamisliiketoiminnan. Kauppa nosti Personecin alan johtavaksi Pohjoismaiseksi toimijaksi. Noin kolmannes pohjoismaisten työntekijöiden palkoista hoidetaan Personecin järjestelmillä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös