Philips kirii Blu-ray-aikataulua
Uusien 50 gigatavun sinilaser-levyjen ja perinteisten dvd- ja cd-levyjen formaattiongelmat saavat loppuvuonna selvää helpotusta, kun markkinoille tulevat kaikkia kolmea sukupolvea käyttävät asemat. Philips on nyt esitellyt yhdistelmälaitteen, joka tulee markkinoille jo loppuvuodesta, ja aloittaa sinilaser-standardien välillä käytävän kovan kilpailun loppukirin.
Philips kertoi uudesta laitteestaan eilen, ja se esitellään virallisesti Consumer Electronics Show -tapahtumassa Las Vegasissa. Blu-ray sinilasertekniikkaa on odotettu laajempaan käyttöön vasta vuonna 2006, mutta nyt Philips on saanut aikataulua kurottua umpeen. Asema tuodaan markkinoille yhtiön mukaan jo tämän vuoden toisella puoliskolla.
Standardikilvan loppukiri alkaa
Uusi Blu-ray-standardia kannattava asema tiivistää kahden kilpailevan standardin, Blu-rayn ja Hd-dvd:n, taistoa entisestään. Näin siksi, että Blu-rayn ongelmana on ollut juuri sen myöhäisempi valmistuminen ja korkea hinta. Aikataulun nopeuttaminen parantaisi standardin asemia selvästi, varsinkin kun sen kapasiteetti on kilpailijaa korkeampi eli noin 50 gigatavua. Blu-rayn takana ovat Philipsin lisäksi esimerkiksi Sony, HP, Dell sekä elokuvastudioista Disney ja Sony Pictures.
Kilpailevaa Hd-dvd-standardia tukevat Toshiba, Sanyo ja elokuvastudioista Warner Bros., Paramount ja Universal. Hd-tekniikalla päästään vain noin 36 gigatavun kapasiteettiin, mutta asemat ovat edullisempia, ja niiden odotetaan tulevan markkinoille aikaisemmin.








