Pienet ohjelmistoyritykset kasvavat isoja enemmän

Market-Visio tutki kotimaista ohjelmistoalaa:
Pienet ohjelmistoyritykset kasvavat isoja enemmän

Pienet suomalaiset ohjelmistoyritykset kasvavat tällä hetkellä nopeiten Suomen ohjelmistomarkkinoilla, Market Vision tuore tutkimus kertoo. Suomen it-kokonaismarkkinat kasvavat huomattavasti pieniä yrityksiä hitaammin.

Pienet ohjelmistoyritykset jakautuvat karkeasti kahteen yritysjoukkoon, joista toinen palvelee loppukäyttäjäyrityksiä ja toinen keskittyy alihankintaan.

"Pienten ohjelmistoyritysten kautta ei voi arvioida koko ohjelmistomarkkinoiden kehitystä. Kiintoisaa on sen sijaan, että kaikkein nopeimmin kasvavat ne yritykset, jotka palvelevat muita kuin loppukäyttäjäorganisaatioita", Market-Vision analyytikko Mikko Reunanen tulkitsee.

Ero säilyy myös tänä vuonna

Vuonna 2004 loppukäyttäjäorganisaatioille ohjelmistoja valmistavien ja myyvien pienten yritysten liikevaihto kasvoi edeltäneestä vuodesta 18 prosenttia, kun muiden liikevaihto kasvoi 25 prosenttia. Ero kahden yritysjoukon välillä säilyy selvänä myös tänä vuonna.

Tutkimukseen osallistuneiden ohjelmistoyritysten henkilöstömäärän kasvu on nopeampaa ulkomailla. Kun Suomessa ohjelmistoyritysten henkilöstömäärä kasvaa tänä vuonna 13 prosenttia, kasvaa se ulkomailla 35 prosenttia vuoteen 2004 verrattuna.

Suurin osa tutkimuksen pienistä ohjelmistoyrityksistä uskoo Suomen ohjelmistoteollisuuden myönteiseen tulevaisuuteen (47 prosenttia vastaajista). Haasteellisena tulevaisuutta pitää kuitenkin reilu kolmannes vastaajista.

Tutkimukseen haastateltiin 139 ohjelmistoyritystä, joiden liikevaihdon keskiarvo on 1,3 miljoonaa euroa.

Pienet ohjelmistoyritykset kasvavat isoja enemmän
Tagit: Market-Visio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös