Piisirujen myynti kovassa kasvussa

Vuosikasvua 17,5 prosenttia
Piisirujen myynti kovassa kasvussa

Puolijohdeteollisuuden yhteisö SIA (Semiconductor Industry Association) on julkaissut tuoreimmat piisirujen myyntitilastot. Yhteisö seuraa myynnin kehittymistä laskemalla keskiarvomyyntiä kolmen kuukauden siirtyvän ikkunan pohjalta.

Kolmen viimeisimmän kuukauden keskiarvomyynti oli tammikuussa 18,27 miljardia dollaria, kun se viime vuoden vastaavalla jaksolla jäi 15,6 miljardiin dollariin. Kasvua viime vuodesta tuli näin 17,5 prosenttia.

Joulukuun vastaavaan keskiarvolukemaan verrattuna tuli kuitenkin laskua noin sata miljoonaa dollaria eli puolisen prosenttia. Lievästä pudotuksesta huolimatta SIA:n pääjohtaja George Scalise pitää lukuja erittäin rohkaisevina ja hyvänä merkkinä koko vuotta ajatellen.

- Tammikuu on koko puolijohdealan historian ajan ollut piisirujen myynnissä vuoden huonoimpia kuukausia. Uskomme, että tulossa on hyvä vuosi puolijohdeteollisuudelle aivan kuten koko taloudelle, Scalise toteaa.

Scalisen mukaan puolijohdekaupan trendi on hyvin linjassa muun kehityksen kanssa. - Esimerkiksi Yhdysvaltojen bruttokansantuote kasvoi 3,8 prosentin vauhdilla viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tilastojen mukaan yli kolmen prosentin kasvulukema on aina tiennyt hyviä aikoja myös piisirujen valmistajille, Scalise vakuuttaa.

Lähde: Prosessori

Tagit: Puolijohde
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös