Piratismi laskussa, tappiot nousussa

IDC ja BSA:
Piratismi laskussa, tappiot nousussa

Piratismin määrä näyttää olevan laskussa, mutta sen ohjelmistoteollisuudelle aiheuttamat tappiot näyttäisivät kuitenkin kasvaneen. Näihin tuloksiin päädyttiin tuoreessa piratismitutkimuksessa, jonka ohjelmistovalmistajien etujärjestö BSA (Business Software Alliance) on teettänyt IDC-tutkimusyhtiöllä.

Vaikka vuoden 2004 piratismitaso oli laskenut Emea-alueella (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) kahdella prosenttiyksiköllä edellisvuodesta, se on yhä peräti 39 prosenttia. Tutkimuksessa päätellään, että ohjelmistoteollisuudelle aiheutuvat tappiot olisivat peräti 12,4 miljardia euroa, mitkä on 2,4 miljardia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Suomessa matalammalla tasolla

Suomessa ohjelmistopiratismi on kymmenen prosenttia koko Emea-aluetta alhaisemmalla tasolla ja laskenut edelleen kahdella prosenttiyksiköllä, 29 prosenttiin.

"Ohjelmistopiratismin aiheuttamat taloudelliset tappiot lisääntyivät myös Suomessa, sillä ohjelmistomarkkinat ovat kasvaneet. Tappiot olivat viime vuonna Suomessa noin 140 miljoonaa euroa, mikä on lähes 24 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna", BSA Finlandin puheenjohtaja Jari Heikkinen sanoo.

Venäjällä yhä suurin osa laittomia ohjelmia

Koko EU-alueen piratismitaso oli 35 prosenttia (edellisenä vuonna 37 prosenttia). Venäjällä ohjelmistopiratismi on edelleen merkittävä ongelma, sillä alueen käyttöohjelmistoista 87 prosenttia on laittomia.

87 maata kattaneen tutkimuksen piiriin laskettiin hyötyohjelmistojen lisäksi käyttöjärjestelmäohjelmistot ja kuluttajaohjelmistot, kuten tietokonepelit. IDC:n käyttämä tietojenkeruumenetelmä pohjautuu sen omiin tutkimuksiin, haastatteluihin sekä maakohtaisiin analyyseihin.

BSA palkitsee taas ilmiannot

BSA käynnisti tutkimuksen julkaisun yhteydessä jälleen kesäisen palkkiokampanjansa. Laittomien ohjelmistojen käyttöä yrityksissä tai yhteisöissä koskevan vihjeen antaja voi saada palkkiokseen 10 prosenttia korvaussummasta, kuitenkin enintään 25 000 euroa. Palkkio myönnetään, mikäli vihje johtaa sopimukseen BSA:n ja tekijänoikeutta loukanneen yrityksen välillä tai korvaustuomioon.

Piratismi laskussa, tappiot nousussa
Tagit: BSA, Emea, Piratismi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös