Pnp-madot pysäyttivät Daimler-Chryslerin tehtaat
Windowsia vastaan hyökkäävät plug and play -madot jatkavat leviämistään ja taisteluaan toisiaan vastaan kiivaasti, joidenkin tietoturvatalojen arvioidessa epidemian vain vahvistuvan viikonloppua kohden. Computer Associates arvioi tartuntojen määräksi yli neljännesmiljoonan, ja madot esimerkiksi pysäyttivät Daimler-Chryslerin 13 suuren tehtaan tuotannon.
Pnp-matojen aiheuttaman epidemian luonne on toisaalta varsin erikoinen. Kyseessä ei missään nimessä ole yhtä laajalle levinnyt epidemia kuin vaikkapa viime vuoden Sasser. Pnp-madot eivät nimittäin ole juurikaan levinneet tavallisiin kotikoneisiin. Normaalisti 250 000 koneen tartunta ei välttämättä ylittäisi edes uutiskynnystä, mutta nyt tilanne on toinen.
ABC turvautui kirjoituskoneisiin
Tietoturvayhtiöiden mukaan uhreina on ollut pääasiassa suuria yrityksiä. Yrityskoneiden joukossa on ilmeisesti ollut kannettavia Windows 2000 -mikroja, joita ei ole suojattu kunnolla. Koneet ovat käyneet vaikkapa työntekijöiden kotona ja kytkeytyneet internetiin. Joku tällaisen tartunnan saanut kone on tuotu takaisin yritysverkon sisälle, jossa mato on alkanut mellastaa melko vapaasti.
Madon aiheuttamat oireet ovat olleet työasemien jatkuva uudelleenkäynnistely, mikä on estänyt tehokkaasti työnteon. Esimerkiksi mediayhtiö ABC kertoi, että uutistoimituksissa jouduttiin turvautumaan kirjoituskoneiden käyttöön, kun työasemat menivät sekaisin. Tässä mielessä pnp-madot ovat olleet taloudellisesti varsin tuhoisia, vaikka tartuntojen määrä maailmanlaajuisessa mitassa on pieni.
13 Daimler-Chryslerin tehdasta ongelmissa
Uhrien joukossa on muun muassa autovalmistaja Daimler-Chryslerin 13 suurta tehdasta Yhdysvalloissa, joista sekosi kerralla noin 50 000 konetta. Tuotanto tehtailla pysähtyi täysin lähes tunniksi, ennen kuin verkko saatiin taas jotenkuten pystyyn. Tapaus antaa jonkinlaista viitettä matojen aiheuttamista taloudellisista tappioista. Yhtiön mukaan se kärsii vieläkin epidemian seurauksista, vaikka tuotanto saatiin nopeasti käyntiin.
American Express sai myös tartunnan, ja yhtiön puhelinpalvelut olivat ilmeisesti jonkin aikaa pimeänä. Myös teleoperaattori SBC sai tartunnan. Yksi syy matojen suureen medianäkyvyyteen on se, että juuri mediatalot ovat kärsineet madoista. Uhrilistalla on ABC:n lisäksi myös New York Times ja CNN.








