Poliiseille käsikirja lailliseen teleurkintaan
Soneran teleurkintajupakan jälkipyykkiä pestään myös sisäministeriössä, sillä tapauksen yhteydessä törmättiin ainakin kolmen eri poliisiviranomaisen epäiltyihin väärinkäytöksiin. Jatkossa tietojen hankinta tapahtuu kokonaan pelkästään Keskusrikospoliisin kautta, ja tiedon hankkimiseksi teleyrityksistä on laadittu yhteinen käsikirja. Sisäministeriön komitea syyttää, Soneran pääepäiltyjen tavoin, lainsäädäntöä epäselväksi.
Sisäasiainministeriö asetti viime lokakuussa työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää poliisihallinnon ohjeistuksen tila liittyen tiedonhankintaan teleyrityksiltä. Työryhmässä olivat edustettuina poliisin lisäksi tulli, Finnet Verkot, Elisa, Telia-Sonera ja FiCom ry.
Työryhmän raportti laadittiin käsikirjan muotoon. Sisäministeriön mukaan käsikirjalla selkeytetään tiedonhankintaa teleyrityksiltä koskevien säännösten sisältöä, ja luodaan yhtenäiset suositukset menettelytavoista eri tiedonhankintatilanteissa. Käsikirja jaetaan teleyrityksissä ja viranomaisissa tiedonhankinnan kanssa tekemisissä oleville henkilöille.
Jatkossa tietoja vain KRP:n televiestintäyksikölle
Työryhmä päätyi siihen, että nykyiset tiedonhankintaan teleyrityksiltä liittyvät ongelmat johtuvat osaltaan lainsäädännön hajanaisuudesta. Tiedonhankinnasta säädetään useissa laeissa, jotka ovat saaneet nykymuotonsa lukuisissa osittaisuudistuksissa.
Työryhmä laati toimeksiantonsa lisäksi tiedonhankintaa koskevista kehittämistarpeista erillisen asiakirjan, joka luovutettiin myös sisäasiainministeri Kari Rajamäelle. Asiakirjassa esitetään toimenpiteitä toiminnan lainmukaisuuden varmistamiseksi sekä sellaisia lainsäädännön kehittämisehdotuksia, joilla epäkohtia voitaisiin poistaa.
Salaisten pakkokeinojen asiankäsittelyyn on luotu uusi keskitetty keskusrikospoliisin ylläpitämä asiankäsittelyjärjestelmä, jonka kautta tapahtuu myös tiedonhankinta teleyrityksiltä. Poliisin ja teleyritysten välillä on sovittu, että teleyritykset luovuttavat hallussaan olevia tietoja poliisille vain keskusrikospoliisin televiestintäyksikön pyynnöstä.








