Puhe kodeissakin ip-verkkoon

Vain hintasota voi hidastaa
Puhe kodeissakin ip-verkkoon

Yrityksissä lähes kaikki uudet puhelinratkaisut ovat jo ip-pohjaisia. TDC Songin toimitusjohtaja Olli Nuuttila uskoo, että puheliikenne siirtyy kotitalouksissakin dataverkkojen kuljetettavaksi lähivuosina, elleivät perinteiset puhelinoperaattorit ryhdy hidastamaan muutosta aggressiivisella hinnoittelulla: "Teknologia vanhenee, mutta sen elinikää yritetään jatkaa hinnoittelulla."

"Kodeissa kehityksen vauhti riippuu siitä, miten perinteiset operaattorit tulevat hinnoittelemaan palvelunsa. Nyt asiakas joutuu maksamaan sekä liittymästä että puheluista. Viiden vuoden kuluttua hyvin merkittävä osa kotitalouksienkin puheluista soitetaan ip-verkossa, kymmenen vuoden kuluttua lähes kaikki, elleivät operaattorit ryhdy hinnoittelulla aggressiivisesti jatkamaan nykytekniikan elinikää.

Monet laajakaistaoperaattorit tarjoavat jo nettiyhteyden mukana hankittavana lisäpalveluna puhelinliittymää.

Kupari venyy, muttei kasva

Nuuttila kertoo, että TDC Song on saanut runkoverkkonsa kattavuuden haluamakseen jo muutama vuosi sitten. Käytössä on omaa valokaapelia noin 7500 kilometriä sekä lisäksi VR:n kanssa omistetun yhteisyrityksen Corenetin 3500 kilometriä. Kapasiteettia myydään sekä yrityksille että toisille operaattoreille. Kotitalouksia yhtiö kättelee kumppanien välityksellä.

"Viime vuosina painopiste on ollut liittymäverkossa. Tilanne on hyvä suurissa kaupungeissa, nyt olemme laajentamassa palvelua myös pienemmille paikkakunnille", Nuuttila sanoo.

Uusia kuparikaapeleita ei juuri enää asenneta, mutta Nuuttilan mukaan sekin on saanut lisää elinikää: "Kupariakin voidaan hyödyntää nyt entistä suurempiin nopeuksiin, tekniikan kehitys tuonut sille jatkoaikaa. Esimerkiksi Maxinetissä voidaan kuparin kautta välittää digi-tv-tasoista kuvaa, mikä olisi muutama vuosi sitten edellyttänyt valokaapelia."

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös