Puheluiden minuuttiveloitus jää historiaan
Helsingissä jo säännöllisesti vieraileva Skypen Pohjoismaiden markkinoiden johtaja Jonas Kjellberg kertoo, että Skypessä uskotaan puheluiden muuttuvan ajan kuluessa kokonaan ilmaiseksi, tai ainakin kuluttajat maksavat enää internet-yhteydestä. Internet-puheluita tarjoavan Skypen tuottavinta bisnestä ovatkin jo mainokset ja oheispalvelut.
Laajasti on arvioitu, että Skype vähentäisi ilmaisten tietokoneelta tietokoneelle soitettavien puheluiden panostuksia nyt, kun yhtiö tarjoaa myös maksullisia puheluita lanka- ja kännykkäverkkoihin Skypeout-palvelun kautta. Kjellberg kiistää tämän. "Skypen tärkein palvelu on tarjota mahdollisuus soittaa ilmaiseksi. Me uskomme, että tulevaisuudessa ihmiset eivät maksa enää puheluista minuuttien perusteella, vaan ainoastaan internet-yhteydestä", Kjellberg sanoo.
Kjellbergin mukaan Skypeout-puhelut tuovat yhtiöön eniten rahaa, mutta niiden katteet ovat melko pienet, koska yhtiö maksaa kumppaneilleen puheluiden välittämisestä lanka- ja matkapuheluverkkoihin. Suomessa kumppani on TDC Song. "Kun tulevaisuudessa operaattoreiden toisiltaan perimät terminointimaksut laskevat, voimme tarjota Skypeout-puheluitakin halvemmalla tai kiinteään hintaan", Kjellberg arvioi.
Skype-paketin saa R-Kioskilta
Skypellä on tällä hetkellä noin 66 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, joista reilut 2,6 miljoonaa Pohjoismaissa. Maksavia asiakkaita oli elokuun lopussa yli kaksi miljoonaa. Kjellberg sanoo, ettei ei voi paljastaa tarkempia lukuja, koska yhtiö on nyt pörssissä Ebay-kaupan myötä.
Suomessa Skype on tuonut markkinoille yhteistyössä useiden laitevalmistajien kanssa Skype-sertifoituja langattomia ja pöytäpuhelimia. Seuraavaksi tulevat kotiverkkoon kytkettävät Skype-puhelimet, jotka eivät tarvitse tietokonetta lainkaan.
Vain osa laitteista saa Skype Certified -leiman, ja näiden myynnistä Skype saa oman osuutensa royalti-korvauksena. Suomessa Skype kauppaa R-Kioskeissa aloituspakettia, joka sisältää kuuloke- ja mikrofoniyhdistelmän sekä 30 minuuttia puheaikaa.
Kännykät tuovat kovimman kasvusysäyksen
Avatarien, soittoäänien ja muiden oheispalveluiden lisäksi Skype tarjoaa mahdollisuuden vastaanottaa puheluita lanka- ja matkapuhelinverkoista. Suomessa TDC Song on toteuttanut Skype-käyttäjien 09s-uunntanumerot, jotka ovat käytettävissä missäpäin tahansa maailmaa. Palvelu maksaa Suomessa 30 euroa vuodessa.
Kjellberg myöntää, että monien on vaikea ymmärtää internet-puheluiden soittamista tietokoneelta, mutta hän uskoo, että Skype kasvaa erityisesti mobiililaitteissa. "Matkapuhelimia on jo enemmän kuin pc-tietokoneita", Kjellberg muistuttaa. Kjellberg ei voi paljastaa mille kaikille mobiilialustoille Skype on tulossa, mutta Symbian-versio on luvattu jo aiemmin. "En aio tässä yhteydessä julkistaa mitään, mutta olemme kertoneet, että haluamme Skypen olevan saatavana mahdollisimman monille puhelimille", hän muotoilee.
Jonas Kjellberg
Jonas Kjellberg








