Puolen miljoonan messuvieraan raja jäi rikkomatta

Cebit 2005
Puolen miljoonan messuvieraan raja jäi rikkomatta

Hannover – Cebit-messujen kävijämäärän alamäki jatkuu, mutta järjestäjät eivät ainakaan julkisesti suostu ripottelemaan tuhkaa päällensä: "Laatu on tärkeämpää kuin määrä", Deutsche Messen puolesta tilannetta selvittänyt Ernst Raue (kuvassa) vakuuttaa. Vuosi sitten jäi puolen miljoonan kävijän raja rikkomatta ensimmäisen kerran, ja ehjäksi se jäi nytkin. Kävijämääräksi ilmoitettiin 480 000.

Viime Cebitin jälkeen kävijämääräksi ilmoitettiin tuoreeltaan 510 000, mutta syksyllä tarkistuslaskennan jälkeen myönnettiin, että puolen miljoonan raja jäi sittenkin muutaman tuhannen päähän. Tällä kertaa oli tavoitteena päästä rajan valoisammalle puolelle, mutta haaveeksi tuo jäi.

Järjestäjät eivät myönnä tyytymättömyyttä

Messujen päätösinfossa saksalaistoimittajat ahdistelivat kuvasti Rauea ja kumppaneita kävijämäärän laskusta, mutta nämä eivät suostuneet myöntämään tyytymättömyyttään. Ja merkittävä tapahtuma Cebit on toki edelleen.

"Kävijämäärän pysyvyys on hyvä, ja päätöksentekijöiden osuus kasvaa. Näytteilleasettajat ovat tyytyväisiä, ja heidän määränsä on lisääntynyt"; Raue listaa myönteisiä puolia.

Näytteilleasettajista hän nostaa esille erityisesti kiinalaiset, joita muutama vuosi sitten oli kolmisenkymmentä, nyt yli 300.

Viihde tullut jäädäkseen

Perinteisen it:n ja viihde-elektroniikan lähentyminen on fakta, jolta on mahdotonta sulkea silmiään Cebitissäkään. Jotkut tiukasti ammattilaistuotteita ja -palveluja tarjoavat yritykset sekä niistä kiinnostuneet kävijät ovat olleet närkästyneitä viihteen osuuden kasvusta.

"Kyllä viihde on osa kokonaisuutta, jota ei voi ohittaa. Ei ole enää mahdollista erotella perinteistä it:tä ja viihdettä. Konvergenssi on todellisuutta markkinoilla, ja myös valmistajat ovat siirtyneet tähän suuntaan. Kuluttajaelektroniikan määrä Cebitissä lisääntyy varmasti. Cd-soitin on tiensä päässä, uusien musiikkipalvelujen käytössä tarvitaan tietotekniikaa", Raue profetoi.

Puolen miljoonan messuvieraan raja jäi rikkomatta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös