Puolet netin koneista haavoittuvia
McAfeen virustorjuntalaboratorio Avert on laatinut luettelon tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä useimmin raportoiduista uhkakuvista. McAfeen mukaan puolet internetiin liitetyistä koneista ovat erittäin haavoittuvia näille uhille. Ennusteen mukaan matkapuhelinvirukset, phishing ja käyttöjärjestelmien sekä ohjelmistojen haavoittuvuuksia vastaan kohdistuvat hyökkäykset yleistyvät.
McAfee muistuttaa, että vaikka uusien tietokonevirusten määrän kasvu vuosien 2000 ja 2004 välillä on hidastunut noin 5 prosenttiin vuodessa, muun tyyppisten haittakoodien ja hyökkäysten määrä on kasvanut viime vuodesta 20 prosenttia. Esimerkiksi troijalaisten ja bottiohjelmien määrä kasvaa samalla, kun uusien massapostitusmatojen määrä pienenee hieman.
Puolet netin koneista haavoittuvia
Vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen levinneimmät uhat:
1. Exploit-ByteVerify
2. Exploit-HelpZonePass
3. Exploit-MhtRedir
4. JS/Noclose
5. StartPage
6. VBS/Psyme
7. W32/Mytob
8. W32/Sdbot. Tähän perheeseen kuuluvat myös ssdbot, gaobot, polybot ja spybot.
McAfeen mielestä kehitys viittaa siihen, että hakkerit ja viruskehittäjät keskittyvät aiempaa tehokkaammin kohdistamaan hyökkäyksensä sellaisiin tietokoneisiin, joihin ei ole asennettu korjaustiedostoja. Yhtiön arvion mukaan noin 50 prosenttia tai sitäkin useampi internetissä oleva tietokone on haavoittuvainen, koska ohjelmia ja käyttöjärjestelmiä ei ole päivitetty oikein.
Vakoiluohjelmat ja phishing suurempia ongelmia
Vakoilu- ja mainosohjelmat:
1. Adware-BB
2. Adware-DFC
3. Adware-Gator
4. Adware-Rblast
5. Adware-180 SearchAssist
6. Adware-Searchcentrix
7. Downloader-KL
8. Downloader-UI
9. IPSentry
Macafeen mukaan tällaisten ei toivottujen ohjelmien määrä kasvaa. Virusscanin yli 5 miljoonalta online-palvelun käyttäjältä saadut tiedot osoittavat, että 1,5 miljoonassa liitetyistä tietokoneista on asennettuna mainostusohjelma. Raportoiduista tapauksista jokaisessa koneessa oli asennettuna keskimäärin kolme eri mainostusohjelmaa.
Phishing ja identiteettivarkaus ovat myös kasvavia ongelmia. Anti-Phishing Working Group -organisaation mukaan helmikuussa oli 2 625 aktiivista phishing-sivustoa. Tämä merkitsee yli 50 prosentin kasvua verrattuna joulukuuhun 2004. McAfee näkee myös phishing-yritysten määrän kasvavan noin 25 prosentilla joka kuukausi.








