Rfid-passit pelottavat Yhdysvalloissa
Kaikkiin Yhdysvaltojen passeihin lisätään rfid-radiosiru, josta voidaan lukea langattomasti omistajan henkilötiedot, aina valokuvaa tai jopa sormenjälkiä ja iris-tunnistetta myöten. Asian varmistuminen on herättänyt suuria pelkoja väärinkäytöksistä, vaikka ulkoministeriön mukaan passien erikoiskansien uuden tekniikan pitäisi periaatteessa estää tietojen asiaton luku.
Yhdysvaltain hallitus ilmoitti eilen, että rfid-sirut (radio frequency identification) tuodaan kaikkiin uusiin passeihin alkaen ensi vuoden lokakuusta. Siruille kirjoitetaan passin haltijan henkilötiedot, kuten nimi, sukupuoli, syntymäaika ja kansalaisuus. Tämän lisäksi sirulle tulee digitaalinen valokuva passin omistajasta, ja tulevaisuudessa sirulle saatetaan vielä lisätä sormenjäljet tai esimerkiksi silmästä luettava iris-tunniste.
Tiedot voi lukea yli 50 metrin päästä
Rfid-siru ei ole aktiivinen radiolähetin, mutta sen tiedot voidaan lukea radioteitse, kun se tulee sopivaan radiokenttään. Tyypillisesti tiedot luetaan vain parin metrin päästä. Hanke on kuitenkin herättänyt suuria pelkoja ja vastustusta, sillä jos radiolähettimen tehoa nostetaan, ja se yhdistetään suuntaavaan antenniin, voidaan rfid-sirujen tiedot lukea jopa yli 50 metrin päästä.
Toisin sanoen henkilöllisyysvarkaiden tai muiden rikollisten ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ajella ympäri kaupunkia laitteidensa kanssa, niin he voisivat kerätä satojen ihmisten henkilötiedot. Pelot liittyvät myös yksityisyyteen. Sirun avulla voisi olla mahdollista huomaamattomasti nauhoittaa jossakin tilassa käyvien ihmisten tiedot.
Erikoiskannet estävät väärinkäytöksiä
Yhdysvaltojen viranomaisten vastaus huoliin on se, että rfid-passeihin lisätään erikoiskannet, jotka estävät rfid-tietojen lukemisen. Kun passin kannet ovat kiinni, kansien suojamateriaalin pitäisi teoriassa tehdä tietojen lukeminen hyvin vaikeaksi. Asiasta ei ole kuitenkaan mitään julkista tietoa, eikä ole kerrottu miten hyvin suojakannet estäisivät voimakkaiden radiokenttien haastetta. Jos kannet ovat auki, ei suojaus tietenkään toimi.
Uutispalvelu Cnetin mukaan ulkoministeriö on aikaisemmin saanut yli 2 300 kommenttia passiehdotukseen, ja näistä 98,5 prosenttia on suhtautunut hankkeeseen kielteisesti. Nyt rfid-sirut kuitenkin tuodaan passeihin, ja vastaavanlaisia hankkeita on menossa myös monissa Euroopan maissa, kuten Iso-Britanniassa ja Saksassa.








