Romanialaiset rikollisjärjestöt pyörittävät Ebay-huijauksia

Tuomiot nostivat Ebay-ammattirikollisuuden tapetille
Romanialaiset rikollisjärjestöt pyörittävät Ebay-huijauksia

Britanniassa on tuomittu kolme romanialaista rikollista, jotka keräsivät Ebay-nettihuutokauppassa tehdyillä petoksilla ainakin puoli miljoonaa euroa romanialaiselle mafialle. Britannian poliisi arvelee, että todelliset summat ovat huomattavasti suurempia, sillä ovelat huijaukset Ebayssa ja muualla ovat osa laajaa ammattirikollisuutta.

Brittiläisessä oikeusistuimessa tuomittiin 30-vuotias Nicolae Cretanu kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Hänen vaimonsa Adriana Cretanu, 23, ja heidän apurinsa George Titar, 26, saivat kumpikin 30 kuukauden tuomion, kertoo uutistoimisto Reuters.

Ebay-käyttäjät vietiin palvelun ulkopuolelle huijattaviksi

Kolmikko huijasi noin 3 000 Ebay-käyttäjää ympäri maailman. Idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Ebayhin laitettiin huutokauppaan erilaisia houkuttelevia tavaroita, aina skoottereista vanhoihin sotilastarvikkeisiin, kertoo Reuters. Kun huutokauppa oli ohi, alempien hintojen tarjoajille soitettiin puhelimella. Heidän todettiin hävinneen kaupan, mutta samalla heille tarjottiin mahdollisuutta hankkia samainen tuote Ebayn ulkopuolella.

Ebay-huutokaupassa on erilaisia suojamekanismeja huijauksia vastaan. Mutta kun käyttäjät saatiin houkuteltua näiden ulkopuolelle, voitiin heiltä huijata maksuja olemattomista tuotteista.

Kaksi kolmannesta tuotoista siirtyi Romaniaan

Romanialaiset keräsivät poliisin mukaan satoja rahansiirtopalveluiden kautta tulleita maksuja, ja yhteissumma pelkästään kolmikon osalta on noin puoli miljoonaa euroa. He pitivät saaliista itse vain kolmanneksen, ja lähettivät loput romanialaisille rikollisjärjestöille. Poliisi epäilee, että vastaavat huijaukset jatkuvat entiseen tapaan. Vain tekijät vaihtuvat toisiin.

Ebay kehottaa käyttäjiä olemaan erittäin varovaisia, jos heitä yritetään johdattaa kaupantekoon huutokauppapalvelun ulkopuolelle. Ebayssä on käytössä monenlaisia turvamekanismeja ja huijauksiin syyllistyneet on helpompi ottaa kiinni.

Romanialaiset rikollisjärjestöt pyörittävät Ebay-huijauksia
Tagit: Ebay
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös