Ruotsalainen varoitusjärjestelmä ehkäisee paniikkia

Tietoa maailmanlaajuisista epidemioista
Ruotsalainen varoitusjärjestelmä ehkäisee paniikkia

Ruotsalainen terveysteknologiayritys Medday kehittää varoitusjärjestelmää, jonka uskotaan lisäävän matkustajien turvallisuutta ja ehkäisevän paniikkitilanteita. Järjestelmä välittää tietoa mahdollisista epidemioista maailmalla matkaajan omaan kännykkään paikasta ja operaattorista riippumatta. Matkalle aikova voi tilata pian saatavilla olevan järjestelmän esimerkiksi matkatoimistoista ja vakuutusyhtiöistä. Asennus tapahtuu ohjelman lataamisella kännykkään.

Kännykkään asennettavan Regpoint DMS Travel -palvelun kerrotaan toimivan kaikkialla maailmassa operaattorista tai paikasta riippumatta. Kännykkään tuleva varoitusviesti vie tilaa vain yhden tekstiviestin verran ja järjestelmän pitäisi toimia ruuhkaisessakin televerkossa.

Turhat huhut pois

"Luotettavan tiedon saanti nopeasti on elintärkeää epidemian puhkeamistilanteessa", Meddayn toimitusjohtaja Sophia Salenius sanoo. "Tarkka tieto epidemian puhkeamisesta ja leviämisestä on erityisen tärkeää ihmisten terveyden kannalta sekä myös paniikkitilanteiden ja turhien huhujen estämisen vuoksi. Järjestelmästämme on myös apua niille, joilla ei ole mahdollisuutta saada tietoa esimerkiksi uutisten välityksellä."

"Uuden epidemiavaroitusjärjestelmän avulla voimme lähteä matkalle turvallisin mielin. Järjestelmä ei myöskään edellytä investointeja tai toimenpiteitä kohdemaalta", Sophia Salenius kehuu.

Varoitusjärjestelmä maksaa kolme euroa kuukaudessa tai 30 euroa vuodessa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös