Ruotsalaiset päihittävät suomalaiset jälkimarkkinoilla
Huolto ja kunnossapito sekä muut jälkimarkkinat ovat olleet viimeisen kolmen vuoden ajan kasvava liiketoiminta-alue suomalaisille valmistavan teollisuuden yrityksille. Jälkimarkkinoiden osuus liikevaihdosta on kasvanut eniten suomalaisyrityksissä, mutta toistaiseksi ruotsalaiset ovat osanneet hyödyntää arvoketjun viimeistä osaa parhaiten Pohjoismaissa.
Kasvava kilpailu ja kiristyneet asiakasvaatimukset ovat aiheuttaneet ongelmia pääomahyödykkeitä valmistavien yritysten liikevaihdolle ja kannattavuudelle. Näin jälkimarkkinoista on kasvanut merkittävä uusi liiketoiminta-alue. Accenture tutki, miten suomalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset valmistavan teollisuuden yritykset hyödyntävät jälkimarkkinoitaan.
Viimeisen kolmen vuoden aikana jälkimarkkinat ovat kasvaneet 2/3 suomalaisyrityksissä yli 10 prosentin keskiarvolla. Toisaalta yli 60 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalais- ja tanskalaisyrityksistä kertoi, että jälkimarkkinoiden osuus heidän liikevaihdostaan on vielä alle 10 prosenttia. Ruotsalaisyrityksistä ryhmään kuului enää 20 prosenttia yrityksistä. Keskimäärin pohjoismaiset yritykset ovat muuta Eurooppaa edellä.
Ruotsalaiset menestyneet jälkimarkkinoilla
"Huollon osuus asiakkaille koituvista tuotteen elinkaarikustannuksista on 60-90 prosenttia. Jälkimarkkinoilla on tuotantotoimintaa korkeampi kate, alhaisemmat investointikustannukset ja vähemmän syklinen toimintaympäristö. Tästä huolimatta valmistavan teollisuuden yrityksillä on ollut vain pieni osa markkinoista itsellään. Onnistuminen jälkimarkkinoilla voi myös synnyttää uusia kauppoja", Accenturen teollisuustuotanto-toimialaryhmän Suomen johtaja Frank Korsström sanoo.
Jälkimarkkinoiden liikevaihtoa ovat useimmiten onnistuneet kasvattamaan ruotsalaisyritykset. Yli yhdeksän kymmenestä yrityksestä, joiden liikevaihdosta jälkimarkkinat edustivat enemmän kuin 30 prosenttia on ruotsalaisia. Suomi on kuitenkin hyvää vauhtia ottamassa kiinni Ruotsin etumatkaa. Kolmasosassa tutkituista suomalaisyrityksistä jälkimarkkinat ovat kasvaneet yli 20 prosentin vuosivauhdilla - enemmän kuin missään muualla.
Jälkimarkkinoiden kasvuun uskotaan kaikissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi 30 prosenttia tutkimukseen vastanneista pohjoismaisista yrityksistä suunnittelee kehittävänsä verkkopohjaisen huoltoportaalin seuraavien kolmen vuoden kuluessa.
"Sekä suomalaisten että ruotsalaisten valmistavan teollisuuden yritysten mielestä markkinoilla on paljon käyttämätöntä kasvupotentiaalia", Korsström sanoo. "Jälkimarkkinat ovat tärkeä liiketoiminta-alue, jota useat pääomahyödykkeitä valmistavat yritykset eivät osaa vielä hyödyntää. Tutkimuksemme osoittaa, että yritykset joilla on erilliset jälkimarkkinoihin keskittyneet tulosyksiköt ovat onnistuneet parhaiten", hän lisää.








