Ryhmäkanteet uhkaavat nyt Nokiaa

Yhdysvaltain korkein oikeus ei estänyt kännykkäkanteita
Ryhmäkanteet uhkaavat nyt Nokiaa

Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden eilinen päätös avaa mahdollisuuden pelättyihin ryhmäkanteisiin kännykkävalmistajia ja varsinkin Nokiaa vastaan. Nokia yritti kumppaniensa kanssa estää kanteet, mutta jatkossa oikeusasteisiin odotetaan lukuisia ryhmäkanteita, joissa Nokiaa syytetään terveyden vaarantavista säteilytasoista ja asian salailusta.

Koko oikeusprosessi alkoi viidestä kanteesta, joissa kaikissa Nokiaa syytettiin kännyköiden liian korkeista säteilytasoista ja vaadittiin korvauksia sekä suuria rangaistussummia. Liittovaltion tuomioistuin heitti kanteet ulos, mutta ne menivät läpi vetoomustuomioistuimessa.

Nokia ensimmäinen kohde

Nokia, Motorola sekä verkkotekniikkaa kehittävä Qualcomm ja Yhdysvaltojen suurin operaattori Cingular Wireless hakivat korkeimmalta oikeudelta estoa vastaaville ryhmäkanteille. Perusteena oli se, ettei asiasta ole pitävää lääketieteellistä näyttöä. Korkein oikeus hylkäsi valituksen, joten erilaiset ryhmäkanteet pääsevät eteenpäin.

Nokia on ryhmäkanteissa yleensä ensimmäisenä kohteena, sillä se on kännykkävalmistajista ylivoimaisesti suurin. Matkapuhelimien terveysvaikutuksista on taitettu peistä jo vuosia, ja eri tutkimukset ovat antaneet hyvin erilaisia vastauksia. Yhdysvalloissa asiaan liittyy myös riitely siitä, pitäisikö säteilytasoissa noudattaa osavaltioiden erilaisia säädöksiä, vai menevätkö liittovaltion yhtenäiset ohjeet niiden ohi.

Tagit: Nokia, Terveys
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös