Säästöt eivät enää it:n ykkösasia

IDC ennustaa investointien kasvua
Säästöt eivät enää it:n ykkösasia

Liikkeenjohdon mielestä kärkikolmikon it:n kehittämisessä muodostavat joustavat sovellukset, parempi tiedonsaanti ja parempi kommunikaatio. Vasta näiden jälkeen tulee halu saada kuluja alas. "Säästöt eivät siis ole ykköstavoite vaan liiketoiminnan kehittäminen", tutkimuslaitos IDC:n Pohjoismaiden johtaja Per Andersen sanoo.

"Investoinneissa on aika hyvin päästy eroon ajattelusta, jonka mukaan on parempi, mitä pienemmät it-kulut ovat. Kokonaan se ei katoa, mutta investointeja suunnataan liiketoiminnan kehittämistä tukeviin it-toimintoihin. It:tä ei pidetä enää pelkkänä kuluna, vaan katsotaan mitä sillä voidaan saavuttaa. Liikkeenjohtajista 55 prosenttia pitää it:tä erittäin tärkeänä liiketoiminnan kannalta, vain 2,2 prosenttia merkityksettömänä", Andersen kertoo.

Viime vuonna siirryttiin investoinneissa varovaisuudesta kasvuun, joka nyt näyttää tasaantuneen runsaan kolmen prosentin tasolle. IDC:n arvion mukaan 2005 tulee olemaan huippuvuosi, jonka jälkeen kasvuprosentti tasaantuu.

Dynaamisuutta peliin

Staattisista ja pirstoutuneista tietojärjestelmistä ollaan siirtymässä siirrytään joustaviin, dynaamisiin ja keskitettyihin. "Joustavuus ja keskittäminen näyttävät ristiriitaisilta tavoitteilta, mutta molempia halutaan", Per Andersen sanoo.

Dynaaminen it on IDC:n käyttämä termi, sitä myyvät yritykset puhuvat muun muassa utilitysta, on-demandista, mukautuvasta ja tarpeenmukaisesta tietojenkäsittelystä.

"On olemassa kasvava tarve dynaamiselle hinnoittelulle, samoin joustavuudelle ja dynaamisille sovelluksille, virta vie erillisistä saarekkeista moduuleihin. Edelleen on suurta kysyntää keskitetyille ratkaisuille. Esimerkiksi business intelligence ja ERP ovat olleet erillään, vaikka ne kuuluvat olennaisesti yhteen. Niinpä kummallakin puolella rajaa lisätään tuotteisiin naapurin ominaisuuksia", Andersen kuvailee tilannetta.

Pidempiä ulkoistuksia

IDC:n Suomen toimitusjohtajan Jarmo Peltoniemen (alempi kuva) mukaan halu dynaamiseen it:hen näky erityisesti ulkoistusmarkkinoilla, jotka ovat vahvassa kasvussa.

"Suurten organisaatioiden niin sanotut megadiilit ovat yleistyneet. Samalla ulkoistussopimukset tehdään entistä pidemmiksi. Alle viisivuotisten sopimusten määrä on vähentynyt selvästi, kymmenvuotisten kasvanut yhtä selkeästi", Peltoniemi sanoo.

Kolme suurinta, Tietoenator, HP ja IBM vievät 58 prosenttia Suomen ulkoistusmarkkinoista. Kun mukaan lisätään vielä seuraavat WM-Data Novo ja Fujitsu Services, on 75 prosenttia kakusta jo jaettu.

"Pohjoismaissa offshore-kiinnostus eli ulkoistus halvemman työvoiman alueille on laimeinta Suomessa, eikä se kovin korkea ole muuallakaan Pohjolassa. Parhaiten sitä pystyvät hyödyntämään isot kansainväliset organisaatiot, joiden on pakkokin ulkoistaa kaukomaille, koska niiden kilpailijat tekevät samoin", Peltoniemi toteaa.

Säästöt eivät enää it:n ykkösasia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös